Erikoiskuljetusten edelläkävijä luottaa tuulivoimaan
Tuulivoimakuljetuksen mittasuhteita on vaikea kuvitella, jos sellainen ei ole tullut maantiellä vastaan. Asiaa voi hahmottaa, jos kuvittelee esimerkiksi lähtevänsä ohittamaan reilusti kolme kertaa tavanomaisen tukkirekan pituista kuljetusta. Niin pitkä voi olla yksi tuulivoimalan lapa. Suurten mittasuhteidensa vuoksi tuulivoimakuljetusten turvallinen toimittaminen vaatii rautaista ammattitaitoa niin prosessin suunnittelussa kuin erikoiskuljetuksen ratin takana. Tuota ammattitaitoa löytyy Keski-Suomesta, jossa pääkonttoriaan pitää suuren osan pohjoismaiden tuulivoimaloista kuljettanut Kuljetusliike Ville Silvasti.
Kaikki sai alkunsa, kun yrittäjä Ville Silvasti osti pienen pohjanmaalaisen kuljetusliikkeen vuonna 2002. Kipinä kuljetusalaan oli tosin syttynyt jo parisenkymmentä vuotta aiemmin Silvastin isän toimiessa yrittäjänä samalla alalla. ”Aluksi firmassa oli kaksi autoa ja yksi kuski, jonka lisäksi myös itse ajoin toista autoa”, muistelee Silvasti yrityksensä alkuaikoja. ”Tuohon aikaan kuljetettiin paljon maansiirto- ja asfalttikoneita, mutta melko pian toiminta alkoi kansainvälistyä, ja ulkomaille ollaankin viety pääasiassa isokokoisia ja raskaita erikoiskuljetuksia.”
Yritys jäi erikoiskuljetusten tielle ja vajaan kahdenkymmenen vuoden aikana kuljetusliike Silvasti on kasvanut pienestä kahden auton yrityksestä merkittäväksi tuulivoimalakuljetusten erikoisosaajaksi Pohjois-Euroopassa. Yrityksellä on tällä hetkellä 85 autoa ja yli 160 työntekijää Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Puolassa, Saksassa ja Venäjällä. Perintönä isän aloittamasta kuljetustoiminnasta mukana kulkee jo 70-luvulta tuttu nimi ja yrityksen keltapunainen väritys.
Tuulivoima mukaan kuvioihin
Ensimmäiset tuulivoimakuljetukset kuljetettiin Silvastin autoilla vuonna 2007. Homma käynnistyi kotimarkkinalla, kun tuolloin vielä toiminnassa olleen suomalaisen WinWindin tuulivoimalat tarvitsivat suurkuljetuksiin erikoistunutta osaamista. Suurin osa suomalaisvalmistajan voimaloista kuljetettiinkin Silvastin keltapunaisella kyydillä. Kotimarkkinalla menestyminen näkyi – uusia tuulivoima-asiakkaita tuli tasaisesti ja nyt käytännössä kaikki Eurooppaan toimittavat voimalavalmistajat ovat Silvastin asiakkaita.
Tällä hetkellä jo noin 90 prosenttia yrityksen liikevaihdosta tulee tuulivoimakuljetuksista. Suomen lisäksi suuri osa pohjoismaiden tuulivoimaloista on Silvastin kuljettamia. Kiirettä on pitänyt, sillä tuulivoimarakentaminen on ollut vauhdikasta viime vuodet: viime vuonna Silvasti kuljetti tuotantopaikoilleen reilut 300 tuulivoimalaa. Ja koska yhden tuulivoimalan kuljettaminen vaatii monta yksittäistä kuljetusta ja etäisyydet voivat olla pitkiä, voi arvata, että yhteensä ajettuja kilometrejä on kertynyt melkoisesti.
Suomessa vuonna 2018 koettu tuulivoimarakentamisen notkahdus näkyi myös Silvastin toiminnassa hetkellisenä kotimarkkinan hiljentymisenä, mutta muiden maiden projektit ovat pitäneet yrityksen kiireisenä. Nyt hiljaisemman jakson jälkeen kotimarkkina on taas alkanut vetää uudella tavalla myös erikoiskuljetusten osalta.
Suunnittelua, suunnittelua ja suunnittelua
Kuten tuulivoimarakentaminen yleisestikin, myös tuulivoimaloiden kuljetusprojektien suunnittelu ja toteuttaminen on pitkäjänteistä puuhaa: Silvastin mukaan iso projekti voi kestää useamman vuoden. Tarjouksen jättämisen ja sen hyväksymisen jälkeen alkaa itse suunnittelutyö jota on kuljetusten mittasuhteiden vuoksi paljon. Tuulivoimalan lavan pituus voi parhaimmillaan olla jopa 75 metriä – tulevaisuudessa todennäköisesti vielä enemmän. Tuulivoimalakuljetukset ovat myös painavuudeltaan omaa luokkaansa, sillä tuulivoimalan konehuone voi painaa noin 120 tonnia ja yksi tornilohko reilut 110 tonnia.
”Projektin alussa teemme asiakkaalle reittiselvityksiä ja kartoitamme mahdolliset reitin muokkaustarpeet. Niitä saattaa olla projektista riippuen paljonkin”, kertoo Silvasti. Reitin muokkaus voi tarkoittaa esimerkiksi puiden kaatamista, teiden parantamista tai liikennemerkkien siirtämistä ajon ajaksi pois tiukasta paikasta. Yleisiä muokkauksia ovat myös risteysalueille lisätilan luominen täyttämällä maata tai sähkölankojen nosto. Usein muokkauksista sovitaan yhdessä usean eri viranomaisen kanssa, ja esimerkiksi sähkölinjoihin liittyvien töiden vuoksi saatetaan tarvita sähköjen katkaisua tietyltä alueelta tietyksi aikaa. Maasta riippuen tämä saattaa viedä yllättävän paljon aikaa.
Suomessa selvitään useimmiten moottorisahalla ja kaivinkoneella, mutta reittimuutostarpeet ovat pitkälti maakohtaisia. ”Viime vuonna isoimmat reittimuutokset tehtiin Norjassa, jossa jouduttiin muun muassa räjäyttämään kalliota sisä- ja ulkokurveista ja rakentamaan pari väliaikaista siltaa, jotta saimme kuljetuksen perille. Korvasimme myös osan reitistä omalla lauttayhteydellä, sillä osuudella oli silta, jonka kantavuus ei riittänyt raskaalle kuljetukselle”, Silvasti muistelee.
Varsinaisen kuljetusprojektin kesto riippuu pitkälti tuulivoimahankkeen koosta. Lyhyimmillään projekti on ohi viikossa, pisimmillään se voi kestää jopa useamman vuoden. Viime vuonna Silvastin suurin projekti, 85 tuulivoimalan kuljetus, tehtiin Ruotsissa. Aina projektin kesto ei kuitenkaan ole kiinni kuljetettavien voimaloiden määrästä.
”Tuulivoimaloiden kuljetus on siinä mielessä haastavaa hommaa, että hankkeita rakennetaan erittäin tuulisille paikoille, mutta silloin kun voimaloita nostetaan, ei saisi juurikaan tuulla. Kuljetusten ajoituksessakin ollaan siis tuulen armoilla. Paljon riippuu siitä, kuinka paljon tuulivoimalan osia voidaan toimittaa niin sanotulla esitoimituksella, eli kuinka paljon tavaraa voidaan purkaa nostoalueelle odottamaan asennusta. Osa kuljetuksen osista on ”just in time” -tavaraa, eli ne puretaan kuljetuksista suoraan asennukseen”, Silvasti kertoo. Esimerkiksi tuulivoimaloiden lavoille voi olla vaikea löytää säilytyspaikkoja nostoalueelta niiden suuren koon vuoksi.
Huolellinen suunnittelu varmistaa toteutuksen
Projektit erikoiskuljetusten alalla ovat todella haastavia ja tulevat tuulivoimaloiden kasvaessa aina vain haastavimmiksi. Onnistumiset haastavimmissakin projekteissa ovat jääneet erityisesti Silvastin mieleen. Oman mausteensa työhön tuo esimerkiksi vaihteleva sää. Kuljetuksen mukana onkin usein liukkaina aikoina oma hiekoitusauto, joka pitää huolen riittävästä pidosta tiellä. Vaikka haasteita on, koko ajan osataan paremmin varautua eri muuttujiin ja hiomaan prosessia”, Silvasti summaa.
Yrittäjä pyrkii käymään itse jokaisella työmaalla jossain vaiheessa ja myöntää jännittävänsä joidenkin projektien kohdalla varmastikin jo enemmän kuin itse kuljettajat. Onko keltapunaisen kuljetuksen tielle sitten sattunut koskaan ylitsepääsemätöntä estettä? ”Ei varsinaisesti”, vastaa Silvasti. Mutta vaihtoehtoisia suunnitelmia joudutaan tekemään jatkuvasti: jos kolmesta ensimmäisestä vaihtoehdosta ei löydy toimivaa, pitää keksiä neljäs tai viides vaihtoehto. ”Yksi ehkä haastavimmista esimerkeistä oli projekti Ruotsissa, jossa piti ylittää maan päärautatie. Vilkkaan rautatien ylitykselle oli tiukka aikaikkuna, koska sähkökatkot olivat sallittuja vain tiettynä lyhyenä aikana. Ja vaikka helposti ajattelisi, että muut näkevät meidän työn yhtä tärkeänä kuin me itse, niin kyllä se on yrittäjän aikataulu mikä joustaa – ei suinkaan Ruotsin valtakunnallisen junaverkoston aikataulu”, naurahtaa Silvasti.
Vankka usko tulevaisuuteen – ja tuulivoimaan
Vaikka raskaat kuljetukset ovat edelleen Silvastin ydinosaamista, on yrityksen tarjoamien palvelujen määrä pikkuhiljaa kasvanut – ja tulee jatkossa kasvamaan entisestään. Mukaan palvelupakettiin ovat tulleet muun muassa satamakäsittelyt, tavaran vastaanotto ja varastointi. Iso kasvun mahdollisuus nähdään myös siinä vaiheessa, kun tuulivoimakuljetus saapuu kohteeseensa. Kuljetus on vain yksi osa prosessia, sen jälkeen tulevat työmaalla tapahtuva asennustyö ja raskasnostot. ”Jatkossa suunnitelmissamme on yhdistää komponenttien kuljetus, asennustyö sekä nostopalvelut yhdeksi palvelupaketiksi. Samalla loppuasiakkaalle saadaan prosessiin joustoa ja vaikutusmahdollisuuksia”, kertoo Silvasti. Yrityksen tavoitteena on uuden palvelupaketin myötä olla edelläkävijä tarjoamissaan palveluissa – missä ikinä niitä sitten tarvitaankin.
Tulevaisuus näyttäytyy Silvastin silmissä paitsi oman yrityksen, myös koko tuulivoima-alan kehityksen kannalta varsin hyvältä. Silvasti muistelee yrityksen ensimmäisiä tuulivoimakuljetuksia 15 vuotta sitten ja toteaa maailman muuttuneen totaalisesti. ”Ilmastonmuutoksesta puhutaan paljon, mutta vaikuttamisen mahdollisuuksia on todellisuudessa melko vähän. On hätkähdyttävää huomata, että nykyään Silvasti kuljettaa uusiutuvaa energiaa vuosittain ison ydinvoimalan kapasiteetin verran. Koen oman työni tärkeänä ja merkittävänä, ja sen näkeminen luo uskoa tulevaan.”
Myös tuulivoima-alan nopea teknologinen kehitys näkyy varsin konkreettisesti kuljetusyrityksen työssä ja luo sekin uskoa alan tulevaisuuteen. Isommat tuulivoimalat kulkevat pitkälti käsi kädessä tuettoman tuulivoimarakentamisen kanssa, ja fakta on, että tuulivoimasta on tullut kannattava ja fiksu tapa tuottaa sähköä.
Vaikka tulevaisuus näyttää valoisalta, haasteitakin riittää. Silvastin mukaan yhtenä haasteena on kuljetusten kasvavat volyymit. ”Kuljetukset ovat kuin huippu-urheilusuorituksia, jokainen vaatii täydellistä onnistumista. Jos vuodessa kuljetetaan yli viisi tuhatta kuljetusta, on onnistumisen paikkoja paljon. Kympin suorituksen toistaminen vaatii jatkuvaa prosessin hiomista etenkin kun kuormat suurenevat, virheiden toleranssi pienenee ja peli kelloa vastaan kovenee. Työmaalla on iso sirkus odottamassa komponetteja ja vaikka tuulivoimaloiden osat ovat arvokkaita, isoimmat menetykset eivät tule komponenttivaurioista vaan siitä, jos projekti viivästyy”, toteaa Silvasti.
Lisää tuulivoimaa, kiitos! – Suomen sähköverkko kestää reilun tuulivoimatuotannon lisäyksen
Tuulivoimaa rakennetaan Suomeen kiihtyvällä vauhdilla. Suomen Tuulivoimayhdistys (STY) halusi tietää, kuinka paljon uutta tuulivoimaa Suomen sähköverkko pystyy ottamaan vastaan, ilman että vaaditaan suurta säätökapasiteetin lisäystä, tai että tulee merkittävissä määrin tilanteita, jolloin tuotettu sähkö ei mahdu verkkoon. Gasum selvitti asiaa ja lopputulos käy hyvin yksiin STY:n vuoden 2030-tavoitteen kanssa: Suomen sähkömarkkinalle mahtuu 25 – 30 TWh uutta tuulivoimatuotantoa vuoteen 2030 mennessä. STY:n tavoitteen ja arvion mukaan Suomen tuulivoimatuotanto tulee olemaan noin 30 TWh vuonna 2030. Yhteiskunnan voimakas sähköistyminen ei pelkästään mahdollista, vaan myös vaatii uusiutuvan sähköntuotannon lisääntymistä, jos päästövähennystavoitteet halutaan saavuttaa.
Gasum lähti selvittämään asiaa tällä hetkellä nähtävissä olevat sähköjärjestelmän muutokset huomioiden. Selvityksen reunaehtoina käytettiin muun muassa maltillista sähkön kysynnän kasvua, lisäyksiä ydinvoimatuotantoon sekä sähkön kysyntäjoustomekanismeihin. Siirtoyhteyksien oletettiin muuttuvan siten kuin nyt on jo suunniteltu. Selvityksen mukaan realistinen arvio on, että Suomen tuulivoimakapasiteetti nousee 7000 – 9000 megawattiin (MW) vuoteen 2030 mennessä. Tällöin Suomen tuulivoimatuotanto vuositasolla olisi noin 25 – 30 TWh. Tämä määrä tuotantoa mahtuu Suomen sähköverkkoon, kun maamme sähkönkulutus nousee noin 10 – 15 prosentilla. Sähköjärjestelmän tarvitsema säätö voitaisiin hoitaa tällöin siirtoyhteyksien kautta ja olemassa olevalla säätökapasiteetilla ilman merkittävää lisäystarvetta. Vuoden 2019 lopussa Suomen tuulivoimakapasiteetti on reilu 2 200 MW ja vuosituotanto 6 TWh.
10 – 15 prosentin nousu sähkönkulutuksessa vuoteen 2030 mennessä on eri ennusteiden mukaan oletettavaa. Esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriön lokakuussa julkaiseman eri toimialojen vähähiilitiekarttojen yhteenvetoraportin mukaan eri toimialojen sähköistäminen voisi tarkoittaa teollisuuden sähkönkulutuksessa 100 prosentin kasvua ja Suomen sähkönkulutuksessa yli 50 prosentin kasvua vuoteen 2050 mennessä.
Joustoa ja yhteydet länsinaapuriin
Tuulivoiman määrän kasvaessa sähköntuottajilta vaaditaan aktiivista markkinaseurantaa. Tulevaisuudessa pitää varautua myös tilanteisiin, joissa sähköstä on ylitarjontaa ja siirtokapasiteetti ei välttämättä riitä siirtämään kaikkea markkinalla olevaa sähköä. Tällöin sähköntuottajilta tarvitaan halukkuutta säätää tuotantoaan alaspäin rajoittamalla tai pysäyttämällä tuulivoimaloita. Vuoden 2020 alkupuolella Suomessa nähtiinkin ensimmäisen kerran tilanne, jossa sähkön hinta painui hetkellisesti negatiiviseksi ja jotkut tuulivoimatuottajat reagoivat tilanteeseen leikkaamalla tuotantoaan. Tulevaisuudessa myös ydinvoimatuotanto voi mahdollisesti joustaa kysynnän ja tarjonnan mukaan, mikä lisäisi koko järjestelmän joustavuutta merkittävästi ja mahdollistaisi vielä suuremman tuulivoimakapasiteetin.
Selvityksen mukaan myös sähkönsiirto länsinaapuriin näyttelee omaa rooliaan suomalaisen tuulivoiman mahtumisessa markkinalle. Haastavaa on, että sekä Suomessa että Ruotsissa on paljon sähköntuotantoa pohjoisilla alueilla kulutuksen painottuessa etelään. Hyvätuulisilla keleillä onkin varsin todennäköistä, että sekä Suomen että Ruotsin pohjoisilla alueilla on ylituotantoa. 25 – 30 TWh tuulivoimatuotannon mahtuminen markkinalle edellyttää, että Pohjois-Ruotsilla on ainakin ajoittain halukkuutta ottaa vastaan suomalaista tuotantoa. Suunnitelmissa kuitenkin on rakentaa uusi siirtoyhteys Pohjois-Suomen ja Ruotsin välille vuoteen 2025 mennessä. Siirtoyhteys lisää kapasiteettia Ruotsista Suomeen 800 MW ja Suomesta Ruotsiin 900 MW.
Lue Gasumin selvitys STY:n verkkosivuilta Tutkimukset ja julkaisut -sivulta (Selvitystyö Suomen tuulivoimasta – visio 2030)
Matkustaminen poikkeusolojen aikana – suuntana Karibia
Rajat ovat kiinni ja maiden sisälläkin olisi suositeltavaa pysyä pienissä ympyröissä. Tuulivoima-lehti tarjoaa matkakuumeisille tuulahduksen Karibialta toisen pandemiakevään ratoksi.
Vuosi 2020 päättyi Nordic Access Oy:n toimistolla kiireisesti. Yritys oli juuri ottanut vastaan tuulivoimaloiden lapojen tarkastusprojektin Karibialla, ja asiakkaan toiveena oli saada työ käyntiin mahdollisimman pian. Kuten arvata saattaa, lisäsivät muutaman päivän päässä odottavat joulunpyhät sekä koronapandemian aiheuttamat matkustusrajoitukset omat haasteensa projektin suunnitteluun. “Päädyimme valitsemaan projektiin tiimin Isosta-Britanniasta, sillä halusimme tarjota asiakkaalle teknikot, joilla on espanjan kielen taidon lisäksi laajin kokemus kyseisen puiston lapamalleista. Muutamaa päivää ennen suunniteltua lähtöä Ison-Britannian koronavirusmutaatio sulki suurilta osin saaren muulta maailmalta. Kaikki saarivaltiosta lähtevät lennot peruttiin, ja Isosta-Britanniasta saapuneita kiellettiin saapumasta maahan. Joulunpyhät seurasimme tilannetta aika epäuskoisina. Saapumiskielto onneksi peruttiin muutaman päivän päästä, ja sen sijaan saapuvilta edellytettiin 14 vuorokauden karanteenia armeijan hallinnoimassa majoituksessa. Projektin suunnittelu tuntui ajoittain erittäin nopeatempoiselta erältä Tetristä”, projektin suunnittelusta ja operatiivisesta puolesta vastaava Alessandra Gil naurahtaa.
“Yhdessä asiakkaan kanssa olimme jo valmiita siirtämään projektin aloitusta, sillä mahdollisesti odottavat karanteeniolosuhteet mietityttivät. Tiimimme kuitenkin ilmoitti, että he ovat valmiita matkustamaan suunnitellun aikataulun mukaisesti. Oli kyllä valtava helpotus, kun Karibialle saavuttaessa armeijan hallinnoimaa karanteenia ei vaadittu, ja työ päästiin aloittamaan heti.”
Projekti itsessään on edennyt toivotunlaisesti, eivätkä ajoittain korkealle kipuavat lämpötilat tai vuodenaikaan kuuluvat trooppiset sateet ja myrskyt ole hidastaneet työn etenemistä liialti. “Tiimi on ajoittanut lapatarkastukset aamun ensimmäisiin tunteihin, jotta asiakas saa hyödynnettyä iltapäivän tuotantotehokkaat tuulet”, Alessandra mainitsee. Myrskyisempien päivien lisäksi haastavat puhelinyhteydet aiheuttivat aluksi päänvaivaa, sillä työskentely perustuu reaaliaikaiseen raportointiin ja laaduntarkkailuun (QA/QC Quality Assurance and Quality Control), ja yhteydenpito tiimin kanssa oli vaikeaa. Puiston alueella toimiva SIM-korttimalli onneksi löytyi operaattoreiden kantavuusalueisiin tutustumalla. “Projekti on haastavasta alustaan huolimatta ollut meille kaikille todella mieluinen. Ja tiimi on ollut enemmän kuin tyytyväinen Karibian auringon alla!”
Käytöstä poistuneet lavat – mitä niille voidaan tehdä?
Yli 80 prosenttia, joidenkin arvioiden mukaan jopa 95 prosenttia, tuulivoimalasta voidaan kierrättää. Teräs- ja kuparijätteet ovat jopa tulonlähde purkukustannuksia pienentämään. Toistaiseksi vaikeimmin kierrätettävä osa ovat voimalan lavat. Lapajäte on ollut tämän syksyn kuuma tuulivoima-aihe. Aiheesta on raportoitu niin päämedioissa kuin pienissä paikallislehdissäkin. Keskustelun ajankohta on sikäli yllättävä, että Suomessa puretaan voimaloita isommassa mittakaavassa vasta 2030-luvulla, vaikka sitä ennen satunnaisempia määriä lapajätettä syntyykin. Yksiselitteistä on, että lapajäte ei ole ongelmajätettä tai vaarallista jätettä, vaikka kierrättäminen haastavaa onkin. Komposiittimuovijätettä syntyy myös muilta aloilta, ja sen kierrätyksen haasteisiin ja vaihtoehtojen etsintään on Suomessa herätty. Mitä materiaalia lavat oikeastaan ovat ja mitä niille voidaan tehdä elinkaaren lopussa, nyt ja tulevaisuudessa?
Komposiittimateriaalit
Komposiittimateriaalit ovat kahden tai useamman materiaalin yhdistelmiä, joiden tavoite on yhdistää usean materiaalin hyvät ominaisuudet. Komposiittimateriaaleilla rakenteet saadaan optimoitua tehokkaasti, siten että kuidut kantavat pääosan kuormista ja muoviaine eli matriisi pitää rakenteet koossa. Tyypillistä komposiittimateriaaleille on, että materiaaleja on valmistuksen jälkeen työlästä tai mahdotonta irrottaa toisistaan. Komposiittimateriaalit eivät ole aivan uusi asia, sillä lasikuitu keksittiin jo teollisen vallankumouksen aikaan ja hiilikuituja käytettiin sähkölamppujen lankoina noin sata vuotta sitten, vaikka silloiset materiaalit ovatkin kehittyneet merkittävästi päätyäkseen nykyisiksi hiilikuitu- ja lasikuitutuotteiksi. Tänä päivänä komposiittimateriaaleja hyödynnetään laajasti sovelluksissa, joissa optimaalisen suorituskyvyn kannalta tarvitaan keveyttä, lujuutta ja pitkää ajallista kestävyyttä. Tunnetuimpia esimerkkejä laajamittaisesta komposiittimateriaalien käyttämisestä ovat lentokonerakenteet ja tuulivoimaloiden lavat. Lisätietoa komposiittimateriaaleista löytyy esimerkiksi Muoviteollisuus ry:n Komposiittijaoston verkkosivuilta https://www.plastics.fi/komposiitti/toiminta/.
Lasikuitumuovit
Erilaisia muoveja voidaan lujittaa lasikuidulla, jolloin niistä saadaan lujaa mutta kevyttä komposiittimateriaalia. Lasikuitumuovijätettä, jota elinkaarensa päähän tulevat tuulivoimaloiden lavatkin ovat, syntyy yhteiskunnassamme paljon myös muualla kuin tuulivoimatuotannossa. Sitä syntyy esimerkiksi vene-, auto-, lentokone-, putki- ja öljynporausteollisuudessa elinkaaren loppupäässä sekä näitä tuotteita valmistavassa teollisuudessa tuotannon sivuvirtana. Tuulivoimaloiden lavat ovat massaltaan isoja ja kooltaan valtavia kappaleita, joten ne vaativat paljon käsittelyä ennen päätymistään kierrätykseen, polttoon tai muuhun loppukäyttöön tai -sijoitukseen. Lavat tyypillisesti pilkotaan pienemmiksi, minkä jälkeen ne kuljetetaan kiertotaloustoimijan murskattavaksi. Jätevirtojen näkökulmasta on hyvä, että tuulivoimaloiden lavat tulevat pistemäisesti ja teollisesta toiminnasta. Ne myös sijaitsevat hyvin kulkuyhteyksien päässä. Lapojen keräily ja kuljetus ei ole samanlainen haaste kuin esimerkiksi veneiden tapauksessa.
Jätehierarkia – mitä jätteille pitää ylipäänsä tehdä?
Jätehierarkia kuvaa sitä, missä ensisijaisuusjärjestyksessä jätteitä pitäisi käsitellä. Parasta tietenkin on, että jätettä syntyy mahdollisimman vähän ja syntyvä jäte on mahdollisimman haitatonta. Tuote pitäisi mahdollisuuksien rajoissa pyrkiä käyttämään sellaisenaan uudelleen joko samaan tai eri tarkoitukseen. Kierrätyksessä eli uusiokäytössä tuotteen materiaalista valmistetaan uusi tuote – vaikkapa muovipulloista ja kanistereista muovikasseja. Jos kierrätys ei ole mahdollista, tulee kyseeseen jätteen hyödyntäminen energiana sähköksi tai lämmöksi tai muu hyötykäyttö raaka-aineena. Viimeisenä, alati rajatumpana vaihtoehtona on loppusijoittaminen kaatopaikalle. Suomessa vain noin pari prosenttia kaikista syntyvistä jätteistä päätyy nykyään loppusijoitukseen.
Ehkä haastava jäte, mutta ei ongelmajäte
Vaarallista jätettä kutsuttiin ennen nimellä ongelmajäte. Tuulivoimalan lavat eivät ole vaarallista jätettä. Vaarallista jätettä ovat esimerkiksi akut, jäteöljyt, energiansäästölamput, lääkkeet, paristot, liuottimet, asbesti, painekyllästetty puu, emäksiset pesuaineet, märät maalit ja liimat sekä maalausvälineiden pesuvedet. Nämä tulee toimittaa vaarallisten jätteiden keräyspisteeseen ohjeiden mukaan, josta ne toimitetaan esimerkiksi Riihimäellä sijaitsevaan Fortum Waste Solutions Oy:n vaarallisten jätteiden käsittelylaitokseen. Lisätietoja vaarallisesta jätteestä ja sen käsittelystä löydät esimerkiksi osoitteesta www.vaarallinenjate.fi sekä alueellisten jätehuoltoyhtiöiden verkkosivuilta.
Tuulivoimalan lapa on sekoitus polymeerejä kuten kertamuoveja, epoksia ja polyesteriä, balsapuuta, metallia sekä lasi- ja hiilikuituja. Eri materiaaleja on vaikea erottaa toisistaan, joskin metallit voidaan kerätä talteen. Lavoissa hyödynnetään komposiittimateriaalien keveyttä ja kestävyyttä tehokkaasti. Lavat kokevat käytössä huomattavan paljon väsyttävää kuormitusta, jota komposiittirakenteet kestävät merkittävästi paremmin kuin monet muut materiaalit.
Tuulivoimalan lavat, samoin kuin muut lasikuitu- ja hiilikuitukomposiitit, ovat jätteenpolton näkökulmasta haastavia, sillä niiden lämpöarvo on kohtuullisen heikko suhteessa syntyvän tuhkan määrään. Osa jätteenpolttolaitoksista voi kuitenkin polttaa lapajätettä muun jätteen seassa tuottaen siitä energiaa. Lapojen pienen orgaanisen materiaalin osuuden vuoksi niitä voidaan periaatteessa laittaa myös kaatopaikalle, mikä ei kuitenkaan jätehierarkia huomioiden ole hyvä tai kestävä vaihtoehto – tai jatkossa tiukentuvan lainsäädännön myötä välttämättä mahdollistakaan edes poikkeuslupien turvin.
Sementin valmistus
Lujitemuoveja – ja myös tuulivoimalan lapajätettä voidaan ohjata sementin välituotteen klinkkerin valmistusprosessiin. Klinkkeriuunin kuumuudessa, 1450 asteessa, noin kaksi kolmasosaa lujitemuovijätteestä hyödynnetään klinkkerin raaka-aineena korvaamassa neitseellisiä raaka-aineita ja yksi kolmasosa polttoaineena korvaamassa fossiilisia polttoaineita uunin lämmittämisessä. Kiertotaloustermein kyse on rinnakkaisprosessoinnista, sillä kaikki materia, sekä raaka-aine että polttoaine, hyödynnetään täysin uuniprosessissa. Kyseisestä prosessista ei muodostu lainkaan kuonaa tai tuhkaa, vaan kaikki hyödynnetään klinkkerissä, sementin pääraaka-aineessa.
Klinkkerin valmistus on suurimmaksi osaksi lujitemuovimurskeen uudelleenkäyttöä raaka-aineena, osa on myös materiaalin polttoaineena hyödyntämistä. Lujitemuovimurskeen käyttö uunissa pienentää sementinvalmistuksen CO2-päästöjä korvaamalla neitseellisiä raaka-aineita ja fossiilisia polttoaineita.
Keski-Euroopassa iso osa tuulivoimaloiden käytöstä poistetuista lavoista päätyy klinkkeriuuniin, sementin valmistusprosessiin. Suomessa rakennetaan Muoviteollisuus ry:n johdolla reittiä, jota pitkin komposiittimuovit saataisiin ohjattua sementin valmistuksen rinnakkaisprosessointiin eli hyötykäyttöön. Lisätietoja sementin valmistusprosessista löydät esimerkiksi Finnsementin sivuilta osoitteesta www.finnsementti.fi.
Uutta rakennusteollisuuden komposiittimateriaalia
Tuulivoimaloiden lapamursketta voidaan hyödyntää muun muassa erilaisten rakennusteollisuuden komposiittimateriaalien valmistuksessa lujitteena ja kokeiluja tehdäänkin jo muutamissa yrityksissä eri puolilla maailmaa. Orimattilalaisen Conenorin teknologiassa on sekä valmistusprosessin että itse tuotteen osalta palaset kohdallaan. ”Tämä teknologia on nimenomaan kierrätysratkaisu”, sanoo Conenorin toimitusjohtaja Markku Vilkki. Arvoketjun luominen tuotteen ja teknologian ympärille kierrätyksen toteuttamiseksi vaatii pikaisesti rahoituksen ja toimijan. Conenorista on kerrottu laajemmin Tuulivoima-lehdessä 2/2019 sekä yrityksen kotisivuilla www.conenor.com.
Uusia ratkaisuja
Myös jätteenkäsittelyala kehittyy kovaa vauhtia realiteettien ristipaineessa: tietoisuus ympäristöasioista ja luonnonvarojen rajallisuudesta on kasvanut, kiertotalous on megatrendi ja jätteiden kaatopaikalle sijoittaminen on jatkuvasti rajoitetumpaa. Uusi ratkaisuja on siis myös kehitteillä.
Tulevaisuuden tapoja käsitellä erilaisia muovimateriaaleja ovat esimerkiksi hidas ja nopea pyrolyysi, solvolyysi, nesteytys ja kaasutus. Näissä komposiittimateriaalin kuituja erotetaan toisistaan lämmön, kemikaalien ja niiden yhdistelmien avulla painetta, happimäärää ja muita olosuhteita hyödyntäen. Kuidut ja molekyylit erotetaan toisistaan ja ryhmitellään, jolloin niitä voidaan muotoilla uudelleen. Esimerkiksi pyrolyysiä käytetään jo tänä päivänä teollisessa mittakaavassa esimerkiksi lentokoneteollisuudessa, missä syntyvä hiilikuitukomposiittijäte käsitellään tällä prosessilla uusiokäyttöön sopivaksi. Tämän alan teollisia toimijoita on Euroopassa ja Amerikassa. Haasteita on vielä muun muassa siinä, että kuitujen laatu heikkenee prosessissa.
Se, tulevatko nämä olemaan teollisen mittakaavan ratkaisuja, milloin se tapahtuu ja tulevatko ratkaisut soveltumaan myös tuulivoimaloiden lapajätteelle, jää nähtäväksi. Esimerkiksi VTT:llä tehdään paljon tutkimusta erilaisiin muovien kierrätysratkaisuihin liittyen.
Epävarmuuden hintaa hankekehityksessä voi hallita
Tuulivoimahanke voidaan myydä eri vaiheissa hankekehitystä, joskus useaankin kertaan. Hankkeen hintaan vaikuttavat paitsi hankkeeseen sitoutuneet kulut ja hankekehittäjän tuotto-odotukset, myös epävarmuus: mitä enemmän epävarmuutta hankkeessa tehtyihin selvityksiin liittyy tai mitä enemmän puutteita hankekehityksen ja selvitysten toteuttamisen raportoinnissa on, sitä alhaisempi on hankkeesta saatava hinta. Epävarmuudelle voidaan laskea hinta – ja hintalappu on pahimmillaan suuri, miljoonia euroja. Toisaalta epävarmuutta aiheuttavat tekijät voidaan tunnistaa, ja niihin voidaan puuttua sitä tehokkaammin, mitä aiemmassa vaiheessa hankekehitys on menossa. Energian tuotantoennusteen kannalta eniten epävarmuutta aiheuttavat tuulimittauksiin liittyvät asiat.
Kjeller Vindteknikkin työtehtäviin kuuluu muun muassa pankitettavien eli rahoituslaitosten hyväksymien energia-analyysien tekeminen investoinnin kohteena oleviin tuulipuistoihin liittyen. Rahoittajan näkökulmasta itsestään selvää on, että hankkeeseen ja selvityksiin liittyvä epävarmuus alentaa hankkeen arvoa, mutta kuinka paljon ja miten asia pitäisi laskea? Paljonko siis esimerkiksi tuulimittausten laatu, kesto ja toteutustapa vaikuttavat siihen, mihin hintaan hanke saa rahoitusta tai minkä arvoisena rahoittajat sen näkevät? Vuosien saatossa aiheesta on tehty erilaisia oletuksia, mutta niiden todenmukaisuus on ollut helppoa kyseenalaistaa.
Kjeller Vindteknikk tarttui kiinni haasteeseen toisella tapaa: Yritys lähestyi kolmea suurta keskieurooppalaista rahoittajatahoa ja pyysi näitä yhteistyöhön epävarmuuden hinnan selvittämiseksi todellisten investointien perusteella viimevuosien ajalta. Kaikki kiinnostuivat aiheesta, mutta sen työläyden vuoksi ainakin toistaiseksi vain yksi taho tarttui haasteeseen ja laskimeen. Pohjoismaissakin aktiivisesti toimiva rahoittaja lähestyi kysymystä tilastollisen tarkastelun avulla. He ottivat pöydälle kaikki edellisten vuosien tuulipuistotransaktiot päämittareineen. Isosta massasta dataa eriteltiin, mitä energiaennusteen epävarmuuden kasvaminen yhdellä prosentilla tarkoittaa euroissa hankkeen myyntihinnalle. ”Luulimme, että epävarmuus vaikuttaa rahoitukseen siten, että lainaehdot ovat huonommat ja korkokuluja joutuu maksamaan enemmän, mutta asia ei olekaan ainoastaan niin. Epävarmuus vaikuttaa suoraan hankkeen myyntihintaan. Lisäksi oli yllättävää, miten raju vaikutus on. Ja nyt puhumme isoista euromääristä”, sanoo Kjeller Vindteknikk Oy:stä hankkeessa mukana ollut toimitusjohtaja Ville Lehtomäki.
Termit ja tulokset, olkaa hyvät!
Otetaanpa askel taaksepäin ja asiaan liittyvä termistö haltuun. AEP tulee sanoista Annual Energy Production ja tarkoittaa siis tuulivoimalan vuotuista sähköntuotantoa, suunnitteluvaiheessa vielä laskennallisena oletuksena. AEP:n osalta voidaan puhua brutto- tai nettoarvoista, joista jälkimmäinen huomio erilaiset häviöt. Häviöitä syntyy muun muassa voimaloiden heikentäessä toistensa tuulisuutta, sähkönsiirrossa ja jäätämisen vuoksi.
AEP:n lisäksi energiatuottoa arvioitaessa vilahtavat P50- ja P90 -kaltaiset termit. P50 kuvaa tuulipuiston todennäköisintä keskimääräistä vuosituotantoa esimerkiksi 20 vuoden ajanjaksolla. Jos siis pitäisi lyödä vetoa puiston vuosituotannosta jonakin tiettynä vuonna tuon 20 vuoden ajanjaksolla, tämä olisi todennäköisimmin voittava vastaus. P90 sen sijaan kuvaa vuosituotantoa, joka saavutetaan 90 prosentin todennäköisyydellä. Katsotaanpa:
Tyypillinen energiantuotannon epävarmuus on 11 – 14 prosenttia. Oletetaan esimerkkiin 12 prosentin epävarmuus ja P50-tuotannoksi, eli tuulipuiston todennäköisimmäksivuosituotannoksi, 500 GWh. Jos epävarmuus olisi 0 prosenttia, niin P50 ja P90 olisivat samat luvut.
Entäpä sitten P90, kun epävarmuus on 12 prosenttia? 90 prosentin todennäköisyydellä tietty vuosituotanto saavutetaan eli jos P50 on 500 GWh, on P90 423 GWh 20 vuoden ajanjaksolla. Investoinnit ja kassavirrat lasketaan tyypillisesti P90 luvun mukaan.
”Tyypillisin arvo eli mediaaniluku investointihinnan alenemiselle oli 0,4 prosenttia. Tämä tarkoittaa sitä, että kun epävarmuus nousee yhden prosenttiyksikön, investointihinta laskee 0,4 prosenttia. Tyypillinen epävarmuus on noin 12 prosenttia. Sen muuttuminen 13 prosenttiin laskee investointiarvoa 0,4 prosenttia eli esimerkiksi 100 MW:n puistossa 480 000 euroa. Olemme käyttäneet oletushintana 1,2 miljoonaa euroa asennettua megawattia kohden”, Lehtomäki selittää.
”Tämä on aika ainutlaatuinen analyysi suoraan rahoittajalta, ja tilastollisesti katsoen melko luotettava. Toki saman analyysin toistaminen toisen rahoittajan datalla toisi lisävakuutta. Koko homman tarkoitus oli aktiivisesti etsiä epävarmuuksia ja vähentää niitä. Tämä mahdollistaa sellaisen pohdinnan, että jos jostakin ratkaisusta koituva epävarmuus on 0,5 prosenttia ja se maksaa hankkeen koko huomioiden X euroa, niin olisiko epävarmuuden poistaminen hintaan Y euroa kannattavaa. Tämä 0,4 prosenttia on ihan avoimesti käytettävissä oleva luku, jota kaikki voivat käyttää ja tehdä laskuharjoituksia!”
500 GWh tuotannon todennäköisyys 12 % epävarmuudella ja vastaava P90 tuotantoluku.
Mistä on epävarmuus tehty?
Tuotantoennusteen epävarmuuksia syntyy monista erilaisista tekijöistä hankekehityksen eri vaiheissa mutta kaksi aihealuetta korostuu: 1) tuulimittaukset ja 2) niistä saadun datan vertaaminen pitkän aikavälin säädataan. Muita epävarmuuksia aiheuttaa esimerkiksi tuulimittauksen pistemäisyys suhteessa hankealueen laajuuteen. Tästä aiheutuu horisontaalisessa perspektiivissä epävarmuutta koko puiston tuulisuudesta, kun taas mittamaston korkeus – tai mittamaston puuttuminen tykkänään – luovat vertikaalisessa ulottuvuudessa vuosituotantolaskelmiin omat epävarmuutensa.
Listaa voisi jatkaa, mutta merkittävin epävarmuuden lähde on selvä: ”Tuulimittaukset. Niistä syntyy neljännes kaikesta hankkeen vuosituotantoarvion epävarmuudesta. Toiseksi suurin epävarmuus tulee mitatun tuulisuusdatan pitkän aikavälin korjauksista, siitäkin lähes neljännes. Epävarmuutta kannattaa vähentää aina kun suinkin mahdollista, mutta tuulimittauksiin ja niiden analysointiin keskittymällä saa eniten tuloksia aikaan, koska ne dominoivat epävarmuuksia”, Lehtomäki kertoo.
Tuulimittauksiin liittyvien epävarmuuksien karsiminen on käytännössä oikeanlaisten mittausvälineiden valintaa, sopiviin täydentäviin ratkaisuihin panostamista ja mittalaitteiden oikeanlaisesta käytöstä ja huollosta varmistumista. Kaikki edellä mainittu tulee myös raportoida laadukkaasti. Tuulisuusdatan pitkänaikavälin korrelaatioissa kyse on paljolti käytettävästä säämallista, muista työkaluista ja ammattitaidosta. Säämallien tarkkuuksissa voi olla huomattavia eroja.
”Tuulennopeus on kolmannessa potenssissa tuotantoa laskettaessa. Kaava on eksponentiaalinen ja muutamankin prosentin heitto tuulennopeudessa muuttaa lopputulosta merkittävästi. Mittamaston korkeus, mittalaitteistojen jäätyminen, puiston sisäiset tuulisuuden vaihtelut ja monet muut asiat vaikuttavat merkittävästi siihen, miltä tulokset lopulta näyttävät. Mittausten laatuun kannattaa panostaa koska niillä on suora vaikutus projektin myyntihintaan”, Lehtomäki painottaa.
Mastomittaukset antavat oikein toteutettuna aina lähtökohtaisesti luotettavammat tulokset kuin maan pinnalta käsin ääni- tai valoaaltojen (Sodar- ja Lidar-laitteet) käyttämiseen perustuvat mittausmenetelmät, joskin menetelmät täydentävät toisiaan erinomaisesti. Tuulivoimalat tulevat korkeammiksi ja sen myötä kasvavat myös voimaloiden välimatkat toisiinsa nähden. ”Voimaloiden korkeuden kasvu vaikuttaa tuulimittauksiin. Pitää huomioida, että mittauskohdan etäisyys alueelle kaavailtuihin kauimpiin voimaloihin ei kasva liian suureksi ja toisaalta varmistua, että korkeussuunnassa ei tule liikaa heittoa. Tuulisuus muuttuu sekä vertikaalisesti että horisontaalisesti yllättävän nopeasti.”
Tuulimittausmastot ovat kasvaneet 150 metrin luokkaan, mutta nyt odotettavissa on hyppäys: ”150 metrin jälkeen tarvitaan samanlaiset lentoestevalot kuin itse tuulivoimaloihin. Ne ovat paljon kalliimpia kuin 150 metriin asti riittävät valot. Siksi 160-metrin mittamasto on kohtuuttoman kallis, joten luultavasti siirrytään suoraan noin 180-metrisiin tuulenmittausmastoihin. Sitä korkeusluokkaa alkavat olla yhä useammat suunnittelupöydällä olevat tuulivoimalatkin. 30 metriä on jo niin suuri muutos, että se lisää epävarmuutta, ja voikin olla kannattavaa vähentää epävarmuutta panostamalla korkeampaan mittamastoon. Edellä mainitulla kaavalla tämän business case lasku onnistuu.”, Lehtomäki sanoo.
Pohjoismaissa on eroja tavassa suhtautua tuulimittauksien tekoon. ”Ruotsissa ja Norjassa kynnys mastomittauksiin on ollut pienempi kuin Suomessa ja siellä pohditaan useammin, montako mastoa alueelle laitetaan. Olen kuitenkin ilolla huomannut, että meillä Suomessa panostetaan tuulimittauksiin jatkuvasti enemmän.”
Epävarmuustietoisuutta levittämässä
Sitä mistä ei tiedä, ei voi huomioida toimissaan. Epävarmuuksiin liittyvät asiat pitäisi huomioida mieluiten hankekehityksen alkumetreiltä asti. Onko aihe jo riittävän tuttu hankekehittäjien keskuudessa?
”Kyllä epävarmuuden negatiivisista vaikutuksista ollaan oltu tietoisia, mutta tarkka hintalappu on puuttunut. Hankekehittäjien olisi hyödyllistä osata kysyä, miten missäkin vaiheessa projektia voi vähentää epävarmuuksia. Kaikkea ei tarvitse tietää itse, mutta jos ei tule ajatelleeksi epävarmuuden merkitystä ollenkaan, ei sitä voi vähentääkään.”
Tuulivoimamarkkinat ja toimintatavat ovat erilaisia eri maissa. Esimerkiksi Norjassa monilla toimijoilla on taustaa fossiilisen energian kentällä, ja siksi taloudellinen mahdollisuus kehittää hanke alusta alkaen valmiiksi puistoksi asti, jolloin hankkeen myyntiarvo ei tule tarkastelun kohteeksi hankekehityksen aikana.
”Suomessa on enemmän diversiteettiä hankekehittäjien toimintamalleissa, ja hankkeita myydään useammissa eri vaiheissa esimerkiksi Norjan markkinaan verrattuna. Suomessa on enemmän toimijoita, joille hankkeiden kehittäminen ja myyminen ennen rakennusvaihetta on liiketoiminnan ytimessä. Mitä lähempänä investointipäätösvaihetta ollaan, sitä enemmän taloudelliset panokset kasvavat ja siitä suurempi ja näkyvämpi on epävarmuuden vaikutus business caseen”, Lehtomäki sanoo.
”Hankekehittäjä tekee paljon jalkatyötä ja pitää kädet savessa, kun tehdään maankäyttösopimuksia, tuulimittauksia ja selvityksiä. Ne ovatkin asioita, joihin rahoittajan, ulkomaisen vielä vähemmän kuin suomalaisen, on hyvin vaikea vaikuttaa tai toteuttaa itse. On selvää, että hankekehittäjä haluaa palkan työstään ja ottamastaan riskistä, sillä hankekehitykseen laitetut varat ovat aina riskirahaa. Jos työtavoissa on oikaistu, epävarmuus voi kutistaa palkan ikävän pieneksi.”
Rahoittajien inhokki
Miksi kokenut rahoittaja lähti mukaan työlääseen laskuharjoitukseen, jos he ovat menestyksekkäästi pärjänneet markkinalla tähänkin asti? ”Rahoittajatahot inhoavat epävarmuutta, se on heille suorastaan tuskallista”, Lehtomäki sanoo rahoittajien toimintaa sivusta seuranneena. ”Vaikka rahoittaja voi huomioida asian ja varmistaa oman selustansa kalliimman rahoituksen tai alemman kauppahinnan muodossa, epävarmuus ei ole kenenkään näkökulmasta optimaalista. Rahoittajat vilpittömästi toivovat, että epävarmuus otettaisiin huomioon ja minimoitaisiin hankekehityksen alusta alkaen. Kukaan ei halua isoja ja yllättäviä epävarmuuksia vasten kasvoja maratonin loppumetreillä eli tuulipuiston investointipäätöksen ollessa käsillä.”
Perusperiaate on, että hankekehittäjä teettää hankkeestaan pankitettavan energia-arvion. Rahoittaja tyypillisesti palkkaa oman konsultin käymään hankekehittäjän energia-arvion läpi mikroskooppisella tarkkuudella kansainvälisiä standardeja ja parhaita käytäntöjä peilaten. Jos rahoittajan konsultti on arviosta eri mieltä, käydään energia-arvioita molempien osapuolten konsulttien toimesta yhdessä läpi päätelmien perustelut avaten. ”Rahoittajat ovat näissä asioissa kokeneita ja tarkkoja. Pitkään alalla olleella toimijalla on takanaan kymmeniä tai satoja vastaavia prosesseja. Heillä on valmiina pitkät vaatimuskriteeristöt”, Lehtomäki kertoo prosessista.
Analyytikon näkökulmasta epävarmuuksien tarkastelu on julmaakin peliä: ”Pankitettavassa energia-analyysissa käydään läpi valtava määrä kohtia, joihin kuhunkin pitää arvioida epävarmuus saatavissa olevan datan ja raporttien avulla. Jos näemme datassa jotakin outoa tai aukkoja raportoinnissa, joudumme kohottamaan epävarmuutta. Etenkin tuulimittauksissa syntyy helposti dominoefektejä, ja vaikutus kokonaisuuteen voi olla suurikin. Jos esimerkiksi mittamaston rakenteesta ei ole tarkkaa dokumentaatio, ei sieltä saadusta tuulisuusdatasta voi sanoa paljoakaan. Onneksi täysin riman alta menevät tapaukset ovat hyvin harvinaisia.”
Kerrataan siis vielä: tuulipuistohankkeen kehityksen aikana tehdyt raportit on tehtävä ja talletettava huolellisesti ja loogisesti oikopolkuja karttaen. Kaikkien raporttien tulee olla siirrettävissä yhtenä kokonaisuutena hankkeen vaihtaessa omistajaa. ”Jos puhutaan puuttuvien dokumenttien vaikutuksesta hankkeen myyntihintaan, niin sanalla sanoen se on merkittävä. Isossa tuulipuistossa puuttuvan tuulimittausraportin hinta on alkaen miljoona euroa, jopa kolme miljoonaa”
Osa hankkeista saattaa vaihtaa omistajaa jo melko varhaisessa vaiheessa, hankeaihioina. Mitä varhaisempi vaihe, sitä vähemmän epävarmuuden hinta perinteisesti näkyy kauppahinnassa. Mutta mitä enemmän hankkeeseen sitoutuu rahaa hankekehityksen myötä ja mitä tarkemmaksi analyysit ja rakentamisen kustannukset tulevat, sitä tarkemmaksi kasvaa epävarmuuden hinta – vaikka iso osa epävarmuuden hinnasta juontuisi hankekehityksen varhaisessa vaiheessa tehdyistä ratkaisuista.
Mitä sanoisit niille hanketoimijoille, joille on tätä lukiessa noussut tuskan hikeä tai ahdistusta sen myötä, että hän ei ole välttämättä aiemmin täysin ymmärtänyt, mikä merkitys epävarmuutta kasvattavilla seikoilla on projektin arvolle?
”Riippuu paljon projektin vaiheesta, kuinka mahdollista asioita on korjata. Jos tuulimittauksia ei ole aloitettu, kannattaa hankkia lisää tietoa aiheesta ja panostaa alusta alkaen laadukkaisiin mittauksiin. Mittausten puoliväliin, usein noin puoleen vuoteen, asti on korjausliikkeitä vielä tehtävissä. Jos tuulimittaukset on jo kokonaisuudessaan tehty, ainoa vaihtoehto on jatkaa mittauksia tai käynnistää ne uudelleen, sillä mittausten loppumisen jälkeen on enää hyvin vähän tehtävissä. Esimerkiksi eräässä hankkeessa Norjassa huomattiin puolivälissä tuulimittauksia, että puiston muuttuneen layoutin myötä tuulimittausdata ei tule antamaan edustavaa kuvaa koko alueesta. Viiden kilometrin päähän asennettiin täydentävä Lidar-mittalaite, mikä paransi tuulimittausten laatua merkittävästi. Tämä toki vaatii sen, että tuulimittausten toteuttaja tietää mitä tekee – summassa asennettu lisäkalustokaan ei automaattisesti pelasta mittauskampanjan lopputulosta. Hienoa on se, että suomalaisille uusiutuvan energian hankkeille on todella hyvin rahoitusta tarjolla. Jos hommat on hyvin tehty, rahoituksesta ei ole pullonkaula toiminnalle nyt eikä luultavasti jatkossakaan.”