Osa 4. 1997 – 1999 Tuulta tuulivoimarakentamisen purjeisiin
Blogisarjan neljäs osa vie meidät 1990-luvun loppuun, jolloin tuulivoima-alalla rakennettiin ahkerasti ja isommin kuin Suomessa oli vielä ennen nähty.
1990-luvun puolivälin jälkeen Suomen kaikkien aikojen laman pahimmat vuodet oli ohitettu ja yritykset alkoivat jälleen hiljalleen uskoa tulevaan. Suomalaisella tuulivoima-alalla alkoi myös tapahtua ja nousukiito jatkui kohti vuosituhannen vaihdetta. Tuulivoimayhdistyksessä töitä alan eteen tehtiin yhdistyksen hallituksen hartiavoimin – tästä syystä hallituspaikkoja oli paikoitellen myös vaikea täyttää.
Koko uransa tuulivoima-alalla tehnyt, tuolloin Pöyryllä kehityspäällikkönä työskennellyt Esa Holttinen muistaa 1990-luvun lopun aikana, jolloin nähtiin Suomen ensimmäinen todellinen tuulivoiman kasvuharppaus. Vuoden 1996 helmikuussa voimaan tullut Kauppa- ja teollisuusministeriön (KTM) energiainvestointien tukijärjestelmä kannusti rakentamaan tuulivoimahankkeita 40 prosentin investointituella. Alaan uskallettiin kannustimen avulla nyt myös panostaa, ja tuulivoimaloita alkoi vihdoin nousta Suomeen vuosikymmenen alun hiljaiselon jälkeen.
Aluevarauksia ja megawattiluokan voimaloita
Yhtenä tuulivoima-alan kehittymisen kannalta oleellisena seikkana Holttinen näkee sen tärkeän pohjatyön, jota tehtiin 90-luvun lopussa kartoittamalla tuulivoimarakentamiseen sopivia alueita.
”Pöyryllä yhteistyötä tehtiin maakuntakaavojen taustaselvitysten muodossa noina vuosina erityisesti Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakuntaliittojen kanssa. Maakuntakaavat johtivat aluevarauksiin, ja todella monet niistä saiteista, jotka myöhemmin on Pohjois-Suomeen rakennettu, perustuvat tuolloin tehtyihin maakuntakaavavarauksiin. Näille paikoille on vielä pitkänkin ajan kuluttua noussut tuulivoimaloita”, kertoo Holttinen.
Tuulivoimateknologia oli kehittynyt huimasti vuosikymmenessä ja vuonna 1999 Suomeen rakennettiin ensimmäiset megawattiluokan tuulivoimalat. Ne nousivat Porin Reposaareen, jonne rakennettiin kahdeksasta yhden megawatin tuulivoimalasta koostuva tuulipuisto. Meri-Porin tuulipuisto oli tuolloin paitsi Suomen suurin, myös mahdollisesti yksi Suomen nopeimmin rakennettuja tuulivoimapuistoja.
”On mielenkiintoista, kuinka paljon nopeampia tuulivoiman rakentamisprosessit olivat silloin. Esimerkiksi Reposaaren kahdeksan tuulivoimalan puiston esiselvityksiä tehtiin keväällä 1998, sen rakentanut Suomen Hyötytuuli perustettiin samana kesänä ja voimalat tilattiin joulukuussa. Valmiin puiston avajaisia vietettiin vuoden 1999 Porin Jazzeilla. Tässä ajassa tehtiin siis kaikki lupaprosesseista lähtien. Asiat näyttivät aika paljon helpommilta silloin”, Holttinen naurahtaa.
Ylipäätään asiat etenivät tuulivoimarintamalla varsin ripeästi vuonna 1999, ja Suomen tuulivoimakapasiteetti kaksinkertaistui yhden vuoden aikana. Megawattikokoluokan tuulivoimaloita rakennettiin vuoden aikana Poriin, Kotkaan, Oulunsaloon ja Uuteenkaupunkiin. Yhteensä uusia voimaloita nousi Suomeen 23 kappaletta. Valitettavasti ennätysvuoden jälkeen rakentaminen törmäsi kuitenkin poliittisen tahdon puutteeseen.
Rakentaminen tyssää tukipolitiikkaan
”1990-luvun lopulla tuulivoima-ala oli hyvällä kasvu-uralla mutta kuinka ollakaan, mahdollisuudet kasvun jatkumiseen hukattiin politiikassa. Vuonna 2000 tuli mittava leikkaus energiainvestointien tukeen kun siirryttiin 40 prosentin investointituesta 25 prosentin tukeen. Tässä meni kriittinen taloudellisen kannattavuuden raja ja homma lässähti siihen. Erityisen harmillista tämä oli, koska energiayhtiöt olivat silloin laajalla rintamalla ympäri Suomea kartoittamassa saitteja ja rakentamisen mahdollisuuksia. Ne suunnitelmat pantiin nyt jäihin, ja menetimme tilaisuuden alan kasvuun”, kertoo Holttinen.
Poliittisen tahdon puute ja vähäinen usko tuulivoimaan olivat Holttisen mukaan todennäköisiä syitä, joiden vuoksi tuulivoimalle suunnattua tukea oli helppo leikata. ”Tuulivoimaa ei vielä osattu ottaa tosissaan. Sen potentiaalia vähäteltiin ja toisaalta taas sen vaikutuksia ympäristölle suurenneltiin. Kuulimme muun muassa väitteitä, jonka mukaan 10 prosentin tuulivoiman osuus sähköntuotannossa tarkoittaisi, että meillä on koko rannikko täynnä tuulivoimaloita 100 metrin välein”, Holttinen naurahtaa.
Lyhytjänteisen tukipolitiikan seuraukset olivat tuulivoima-alalle harmilliset, sillä kotimarkkina ei päässyt lupaavan alun jälkeen jatkamaan kehitystään. Kolmen seuraavan vuoden aikana Suomeen rakennettiin ainoastaan yksi uusi tuulivoimala. ”Jos 1990-luvun nousukiito olisi saatu jatkumaan, voi olla, että se mitä 2010-luvulla on tapahtunut, olisi tapahtunut jo viisi vuotta aikaisemmin. KTM:n 500 MW tuulivoimatavoitekin vuodelle 2010 olisi ollut realistinen tässä tapauksessa”, summaa Holttinen. KTM:n tavoitteesta jäätiin loppujen lopuksi monilla sadoilla megawateilla.
Holttisen mukaan STY:ssä tehtiin tuohon aikaan paljon töitä sen eteen, että yhdistyksen sanalla olisi enemmän painoarvoa poliittisella kentällä. ”Yhdistystä ei kuunneltu vielä tuohon aikaan, eikä sen sanomisilla ollut suurta painoarvoa poliittisilla areenoilla. Näkemyksiä piti tuoda läpi muilla tavoin, esimerkiksi tutkimuslaitosten ja yritysten kautta. Teimme paljon töitä yhdistyksen profiilin nostamiseksi, jotta saataisiin esille STY:n korkeatasoinen asiantuntijaosaaminen”.
Tuulivoimateknologia vedossa
Tuulivoimateknologian osaaminen oli Suomessa vahvaa jo 1990-luvulla. Komponenttiteollisuudessa valmistettiin muun muassa vaihteita, generaattoreita, tornielementtejä ja lapamateriaaleja. Vaikka kotimarkkina oli vaatimaton, pystyivät yritykset kuitenkin säilyttämään osuutensa maailmanmarkkinoista. Suomeen rakennettavissa tuulivoimaloissa pyrittiin myös hyödyntämään mahdollisimman paljon suomalaisia komponentteja, ja osa voimaloista saavuttikin hyvän kotimaisuusasteen. Suomessa luotiin teknologiaa, joka elää ja hengittää tänäkin päivänä.
Kemijoki Arctic Technology oli lapalämmitysjärjestelmineen yksi esimerkki tuulivoimateknologiaan uraauurtavasti panostavasta yrityksestä. ”Heillä oli jo pitkälle valmiina suunnitelmat tuulivoiman rakentamisesta Lappiin, kun yritysjärjestelyistä johtuen rakentaminen päätettiin ottaa Fortumin liiketoimintaan. Fortumin rakentamissuunnitelmat kuitenkin tyssäsivät ja samalla kuivui kokoon arktisten lapalämmitysjärjestelmien kaupallistaminen”, Holttinen muistelee. Kuitenkin, nykyään Kemijoen ja VTT:n yhdessä kehittämisen lapalämmitysjärjestelmien valmistusta jatkaa suomalainen Wicetec, jonka kautta näitä järjestelmiä tehdään ja käytetään maailmalla edelleen.
Yritysten yhteistyö oli selkeästi yksi alan kantavia voimia, ja yrityksiä osallistaakseen ja niiden tietotaitoa paremmin hyödyntääkseen STY perusti 1990-luvun lopussa yritysryhmän, johon kuului yhdistyksen jäsenyrityksiä ja muita tuulivoima-alalla toimivia yrityksiä. ”Alalla oli selkeä tarve tiiviimpään yritysten väliseen yhteistyöhön. Samalla myös yhdistys pystyi haistelemaan, miten voisi paremmin palvella jäsenyrityksiään”, kertoo ryhmää koordinoinut Holttinen.
Kansainvälisyydestä vetoapua
Yhdistyksen hallituksen jäsenet osallistuivat aktiivisesti kansainvälisiin tuulivoimaseminaareihin, sillä laajemman perspektiivin tuominen Suomeen koettiin tärkeäksi. STY:ssä tehtiinkin paljon töitä Euroopan maiden tavoitteiden ja rakentamistahdin esiintuomiseksi Suomessa.
”Suomen energiapolitiikassa oltiin tuolloin hyvin sisäänpäin kääntyneitä. Oli äärimmäisen tärkeää tuoda esille, että hei katsokaa, ei tuulivoima ole mikään paikallinen omituisuus vaan maailmalla sitä rakennetaan jo kovalla rytinällä. Muilla mailla on jo kovia tuulivoimatavoitteita.”, Holttinen summaa.
Ulkomaan seminaareista tuotiin usein merkittäviä uutisia, sillä markkinoiden kasvu ylitti jatkuvasti kaikki odotukset, ja muun muassa Euroopan tuulivoimajärjestö EWEA joutui korjaamaan ennusteitaan ylöspäin useaan otteeseen.
Jos kansainvälisiä lukuja oli vaikea ennustaa, ei kotimaankaan tuulivoima-alan kasvun ennustaminen aivan yksinkertaista ollut. Holttinen muistelee povanneensa oman uransa olevan varmastikin paketissa, kun Suomessa jonain päivänä tuotetaan 10 prosenttia sähköstä tuulivoimalla. ”Tuo 10 prosentin osuus täyttynee pian, mutta eläkkeellä jääminen saa kuitenkin vielä odottaa”, Holttinen naurahtaa.
Suomen tuulivoima 1997 – 1999
Suomen tuulivoimakapasiteetti kasvoi hurjasti vuosien 1997 – 1999 aikana. Vuoden 1996 lopussa kapasiteetti oli 7,2 MW, kun vuoden 1999 lopussa kapasiteetti oli 37,9 MW. Sähköä tuulivoimalat tuottivat 49 GWh vuonna 1999.
******
Esa Holttinen on tehnyt käytännössä koko työuransa tuulivoima-alalla 1990-luvun alkuvuosista lähtien. Hän on toiminut mm. Pöyryn tuulivoimaliiketoiminnan kehittäjänä ja vetäjänä sekä wpd-konsernin Suomen liiketoiminnan käynnistäjänä ja johtajana. Nykyään Esalla on oma konsulttiyritys Recognis Oy. Suomen Tuulivoimayhdistyksessä Esa on ollut aktiivinen lähes koko työuransa ajan mm. hallituksen jäsenenä, valiokunnissa ja työryhmissä, sekä yhdistyksen lehden toimituskunnassa.
Osa 3. Eteenpäin vaikka vastatuulessa 1994 – 1996
Historiablogin kolmannessa osassa eletään 1990-luvun puoliväliä ja hiljaisempaa aikaa tuulivoimarakentamisen Suomessa. Alan tutkimus eli kuitenkin vahvana, ja alan aktiivit tekivät oleellisen tärkeää pohjatyötä suomalaisen tuulivoiman tulevaisuuden kannalta muun muassa vääriä uskomuksia oikoessaan.
Vuosi 1995 muistetaan usein siitä, että Suomen jääkiekkojoukkue teki historiaa voittamalla ensimmäistä kertaa jääkiekon maailmanmestaruuden – samana vuonna Suomesta tuli myös EU:n jäsen. Vuonna 1996 Suomi taas sai ensimmäisen IKEA:nsa ja ensimmäistä kertaa Suomen historiassa eduskuntaa johti kolme naista. Suomen Tuulivoimayhdistys jatkoi suomalaisen tuulivoiman kehittämistä nyt jo toimintansa vakiuttaneena yhdistyksenä, mutta edelleen pienen ydinjoukon vetämänä.
Suomen Tuulivoimayhdistyksen historia-blogin kolmanteen osaan haastateltu yhdistyksen hallituksen pitkäaikainen puheenjohtaja Bengt Tammelin kiinnostui ja innostui tuulivoima-asioista jo ennen suomenkielisen yhdistyksen syntyä 1980-luvulla. Tammelin osallistui Suomessa toimivan ruotsinkielisen tuulivoimayhdistys Vindkraftföreningenin toimintaan, joka keskittyi tuohon aikaan pitkälti pientuulivoimaan ja tuulivoimaloiden itserakentamiseen.
Ilmatieteen laitoksella työskennellyt Tammelin kiinnostui tuulivoimasta viimeistään huomattuaan, miten vähän tuuliolosuhteita loppujen lopuksi tunnettiin. ”Eräs konkreettinen esimerkki oli, kun vierailimme erään itserakentajan rakentaman tuulivoimalan luona. Voimala oli rakennettu rannalle mutta puiden ympäröimänä tuntui pyörimistä tapahtuvan enemmänkin pystyakselin ympäri kuin roottorissa. Silloin kiinnitin huomioni siihen, kuinka oleellinen asia tuulen ja käyttäytymisen tunteminen tuulivoima-alalla itse asiassa on, ja kuinka vähän siitä kuitenkaan tiedettiin”, muistelee Tammelin.
Väärä tieto vallalla
Pitkin matkaa yhdistyksen yksi tärkeimmistä teemoista on ollut oikean tiedon levittäminen ja väärien uskomusten oikominen. Vähättelevää ja väärää tietoa tuulivoimasta oli Tammelinin mukaan liikkeellä 90-luvulla melkoisesti, kun tuulivoima oli vielä marginaalissa ja kohtalaisen vähän tunnettu energia-ala. Eräs Tuulienergia-lehden pääkirjoitus loppuikin Tammelinin kirjoittamiin sanoihin: ”Miksi tuulienergian hyödyntäminen etenee muualla niin voimakkaasti, mutta meillä ei?”
Yhtenä syynä oli Tammelinin mukaan tuulivoiman periaatteellinen vastustus. Tämä seikka teetti luonnollisesti myös yhdistykselle paljon töitä, ja liittyi myös Tammelinin henkilökohtaiseen motivaatioon toimia tuulivoimaa-alalla: ärsyynnys virheellisen tiedon leviämisestä toimi ajurina oikaista vääriä luuloja, ja toisaalta innosti tuottamaan uutta tietoa esimerkiksi tuulisuuskartoitusten myötä.
”Teimme paljon töitä väärän tiedon kumoamiseksi. Hassulta tuntui vastustuksen periaatteellisuus: kyse ei ollut niinkään esimerkiksi tuulivoiman haitoista, vaan asenteesta. Faktoilla ei saatu välttämättä luuloja ja asenteita liikautettua suuntaan tai toiseen. Oli esimerkiksi todella vaikeaa saada läpi fakta siitä, että talvella, jolloin sähköenergian tarve on suuri, itseasiassa tuulee enemmän kuin kesällä. Ja, että kuinka nopeasti tuulennopeus todella kasvaa ylöspäin mentäessä. Eli Ihan perusasioita oli vaikea saada läpi. Muiden energiatuotantontomuotojen tuntui myös olevan helpompi saada tukea esimerkiksi tutkimukseen”, Tammelin kertoo.
Tietoa jaettiin muun muassa päättäjille ja yhdistyksen edustajat kävivät aktiivisesti eduskunnassa keskustelemassa ja kertomassa tuulivoimasta. ”Joskus saatiin osittain positiivinen vastaanotto, joskus saatiin puskea selkeästi vastatuuleen. Yleensä päättäjistä löytyi joku, joka kuuli kantamme ja allekirjoitti sen, mutta selkeässä vähemmistössä he olivat. Välillä kieltämättä tuntui, että kaikki, mikä oli tuulienergian kannalta positiivista, oli vaikea saada eteenpäin”, muistelee Tammelin.
Pakko oli kuitenkin uskoa, että asenteet muuttuvat kun tieto lisääntyy.
Asenteita muutettiin ja yhdistyksen toimintaa vedettiin edelleen pienellä porukalla, ja oman työn ohella. Teollisuuden osuus hallituksessa oli vähäistä, ja sen edustajisto koostuikin pitkälti tutkimuslaitoksista ja alan ”aatteellisista” kannattajista. ”Alan kehityksen kannalta yrityksistä avainasemassa oli Kemijoki Oy. He lähtivät muun muassa ensitekijöinä selvittämään tuulisuusoloja pohjoisessa. Toki aktiivisuutta osoittivat myös VAPO ja Metso. Hyvin vähän Suomessa puhuttiin kuitenkaan tuulivoimateollisuudesta ja komponenttiteollisuudesta”, Tammelin summaa.
Arktisen tuulivoiman edelläkävijä
Suomessa olosuhteet ajoivat luonnollisesti tutkimaan jäätämisen vaikutuksia tuulivoimaloihin, ja jäätäviin olosuhteisiin tarkoitetun tuulivoimatekniikan kehittäminen olikin 1990-luvulla yksi kansallisen tuulivoimatutkimuksen painopisteistä. Arktinen tuulivoima oli esimerkiksi vuonna 1993 startanneen NEMO 2 tutkimusohjelman yksi päätutkimuskohteista.
”Suomi on edelläkävijä arktisessa tuulivoimassa ja sen tutkimuksessa oltiin 1990-luvulla maailman ykkösmaita. Täällä on olosuhteet, jotka vaativat jäätävien olosuhteiden huomioonotttamisen, ja se näkyi myös tutkimussuuntauksissa. Arktisen tuulivoiman kehittämiseen saatiin rahoitusta niin Suomesta kuin Euroopastakin. Esimerkiksi lapalämmitysteknologian ympärille syntyi useita eri tutkimushankkeita”, Tammelin kertoo.
Lapin tuntureiden tuuliolosuhteiden tutkimus alkoi jo 1980-luvun lopulla, jolloin tunturialueilla havaittiin tuulennopeuksia, joiden vuotuinen keskiarvo liikkui 8 – 10 m/s. Pelkosenniemen Pyhätunturille rakennettiin vuonna 1993 Suomen ensimmäinen arktinen 220 kW tuulivoimala. Voimala oli VTT Energian, Kemijoki Oy:n ja Ilmatieteen laitoksen yhteistyössä rakentama, ja siihen asennettiin lapalämmitysjärjestelmä tunturin jäätäviä olosuhteita vastaan. Myös Enontekiön Hetassa sijaitsevaan 65 kW tuulivoimalaan asennettiin lapalämmitys keväällä 1994. Lisää arktisia tuulivoimaloita (2 x 450 kW) rakennettiin Lammasoavin tunturille Kilpisjärvelle syksyllä 1996. Käytännön esimerkkejä ja tutkimuskohteita löytyi Suomesta siis jo varsin varhaisessa vaiheessa.
Jäätäviä olosuhteita löytyy myös muilta maailmankolkilta, ja kansainvälinen tiedonvaihto kuului oleellisena osana aihetta koskevan tutkimuksen edistämiseen. STY oli yhdessä Ilmatieteen laitoksen ja VTT:n kanssa järjestämässä kansainvälisiä Boreas-seminaareja, joissa käsiteltiin arktista tuulivoimaa. Vuoden 1994 maaliskuussa järjestettiin Suomessa sarjan toinen seminaari, joka kokosi yhteen arktisen tuulivoiman kansainväliset asiantuntijat yhdeksästä eri maasta. Seminaarissa keskusteltiin esimerkiksi tuuli- ja jäätymisolosuhteiden kartoittamisesta, instrumentoinnista ja jäätymisen vaikutuksista tuulivoimaloihin ja tuulivoimatuotantoon. Käytännön kokemuksia tuulivoimaloiden toiminnasta jäätävillä alueilla raportointiin muun muassa Körsnäsistä ja Pyhätunturilta Suomesta.
Vaikka tuulivoimarakentaminen ei 1990-luvun puolivälissä edennytkään päätähuimaavaa vauhtia, oli Suomessa vahva tahtotila viedä asioita eteenpäin, ja ottaa muuta maailmaa kiinni. Aktiivinen kotimainen tutkimus ja kansainväliseen tutkimukseen osallistuminen, sekä STY:n ympärille kerääntynyt alasta innostuneiden ja siihen uskovien aktiivien joukko olivat merkkejä tästä. Tuulivoimalle oli myös oma Kauppa- ja teollisuusministeriön asettama tavoiteohjelma, jonka mukaan Suomessa tulisi vuonna 2005 olla tuulivoimaa 100 MW verran. Lue seuraavista blogeista, saavutetaanko tavoite tulevien yhdeksän vuoden aikana.
Suomen tuulivoima 1994 – 1996
Vuosien 1994 ja 1996 välisenä aikana tuulivoimaa rakennettiin Suomeen varsin maltillisesti, yhteensä noin kolmen magawatin edestä. Vuoden 1996 lopussa Suomessa verkkoon kytkettyjen tuulivoimaloiden kokonaisteho on 7,2 MW, jolla tuotettiin sähköä 10 987 MWh verran.
*******
Bengt Tammelin toimi Ilmatieteen laitoksella tutkimuspäällikkönä ja yksikön päällikkönä vastaten mm. laitoksen tuulivoimatutkimuksesta. 1990- ja 2000-luvuilla Suomen Ilmatieteen laitos oli kansainvälisesti ainoa ilmatieteellinen tai meteorologinen tutkimuslaitos, joka osallistui aktiivisesti tuulienergiatutkimushankkeisiin. Tammelin toimikin useiden EU-rahoitteisten tutkimushankkeiden käynnistäjänä ja vetäjänä. STY:n puheenjohtajana Tammelin toimi 1996-2007 sekä EWEAn hallituksen jäsenenä 1996-2005.
Osa 2. Alan aktiivinen kehittäminen alkaa 1991 – 1993
Blogisarjan toisessa osassa kerrotaan 90-luvun alusta suomalaisella tuulivoima-alalla. Näinä vuosina keskiössä olivat tutkimus ja yksityishenkilöiden innostus alaa kohtaan. Suomen tuulivoimakapasiteetti lähes viisitoistakertaistui 90-luvun alkuvuosien aikana.
Yhdeksänkymmentäluku alkoi dramaattisesti Neuvostoliiton hajoamisella joulukuussa 1991. Suomikaan ei säästynyt idänkaupan romahtamisen ja pankkikriisin vaikutuksilta: kotimaassa lama alkoi toden teolla, kun markka devalvoitiin ja yritysten konkurssiaalto alkoi. Toisaalta Suomen matka puhelinteknologian johtomaaksi oli alkanut, maailman ensimmäinen GSM-puhelu soitettiin Suomessa Radiolinjan verkossa heinäkuussa 1991. Tuulivoima-alalla muutaman vuoden ikäinen toimialajärjestö jatkoi toimintaansa pienen mutta aktiivisen ydinjoukon voimin.
Yhdistyksen alkuvuosina toimintaa kehitti kourallinen aktiivisia ihmisiä. Alkutaipaleella eräs aktiivi totesinkin, että ”kaikki tässä maassa tuulivoiman kanssa työtä tekevät voisi laittaa samaan taksiin”. Toiminta perustui pitkälti yksityishenkilöihin: yhdistyksellä oli tuolloin yhteensä 100 henkilöjäsentä, kun yritysjäseniä oli neljä. Henkilöjäsenistä löytyi paljon itserakentajia, joiden kanssa yhteistyössä valmisteltiin muun muassa ohjekirja pientuulivoimalan rakentamisesta ja järjestettiin syysseminaari aiheesta.
”Toki henkilöjäsenten joukossa oli työntekijöitä tuulivoimasta kiinnostuneista organisaatioista, mutta kyllä yhdistyksessä pitkälti toimittiin oman henkilökohtaisen kiinnostuksen ajamina”, kertoo pitkään tuulivoima-alalla työskennellyt ja yhdistyksen toiminnassa mukana ollut Hannele Holttinen.
Holttinen tuli mukaan yhdistyksen toimintaan mukaan vuonna -90, muun muassa järjestämään alan suurta FinnWind-konferenssia.
”Yli kymmenen eri osallistujamaan kansainvälisen seminaarin järjestäminen vaati paljon työtä, mutta siitä tuli merkittävä tapahtuma siitäkin syystä, että siellä keskusteltiin tuulivoiman ohella avoimesti myös muiden energiatuotantomuotojen eri puolista. Paikalla oli sekä poliittisia, että talouselämän ja teollisuuden edustajia, ja kohtaamiset toivat kaivattuja uusia tuulia energiakeskusteluun Suomessa. Silloin myös todettiin, etteivät Euroopan yhtenevät tuulet energia-asioissa vielä juurikaan puhalla Suomessa”, Holttinen muistelee alkutaivaltaan tuulivoimayhdistyksen riveissä.
Tieto on kultaa
Vuosina 1991 – 1993 tuulivoimarakentaminen oli meillä vilkasta, sillä noina vuosina Suomeen rakentui uusia voimaloita muun muassa Korsnäsiin, Siikajoelle, Kalajoelle ja Kemiin. Rakennetut voimalat toimivat tärkeinä referensseinä tutkijoille. ”Yhdistyksen alkuvuosina tiedon kerääminen oli selkeästi alan tärkein missio. Tietoa kerättiin ja tuotettiin rakennettujen tuulivoimaloiden tuotantoa ja toimintaa tarkkailemalla. Etenkin vuonna -91 rakennettu Korsnäsin tuulipuisto oli tärkeä kohde, johon toteutettiin NEMO tutkimusohjelmassa seurantamittaukset”, Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen VTT:n (nyk. Teknologian tutkimuskeskus VTT) tuulienergiatutkimuksessa mukana ollut Holttinen kertoo.
”Tutkimustietoa tarvittiin, jotta tiedettiin mitä kehittää. Mikä tekniikka Suomessa, esimerkiksi jäätävissä olosuhteissa, toimii. Myös tuuliresurssien arvioiminen oli luonnollisesti tärkeä asia, jotta tuulivoimaloiden sijoittaminen olisi mahdollisimman optimaalista – ensimmäisten projektien kohdalla saatiin karvaasti kokea se, miten huonosti Tanskassa kehitetty WAsP malli toimi metsäisessä maastossa”, jatkaa Holttinen.
NEMO-ohjelman tuulivoimaan liittyvät tutkimusprojektit pyrkivätkin antamaan vastauksia kysymyksiin, joita tuulivoiman lisääminen Suomen energiajärjestelmään tulisi tuomaan tullessaan.
NEMO-ohjelman aikana syntyi muun muassa ensimmäinen Suomen Tuuliatlas, tuulisten alueiden potentiaalikartoitus ja tuulivoiman teknisen ja taloudellisen merkityksen arviointi Suomen sähköjärjestelmässä.
Kun tuulivoimaloita alkoi nousta Suomeen lisää, yhdistyksen Tuulensilmä-lehdessä alettiin julkaista maamme tuulivoimatuotantotilastoja. Joitain vuosia Suomen Tuulivoimayhdistyksen lehti olikin ainoa media, jossa julkaistiin tietoa voimaloiden tuotannoista. Vuodesta 1994 eteenpäin tilastojen ylläpitäminen siirtyi osaksi VTT:n ja IEA:n yhteistyötä.
Ei soolona, vaan osana orkesteria
Yleisesti ilmapiiri energia-alalla oli 90-luvun alussa uutta tulokasta kohtaan jokseenkin negatiivinen. ”Tuulivoima oli uusi tulokas, eikä sitä osattu tai haluttu vielä ajatella osana energiajärjestelmää. Piti saada läpi ajatus, että ei tuulivoima ole sooloprojekti vaan osa orkesteria – tuotetaan sillä vaikka 10, 20 tai 30 prosenttia sähköntarpeesta. Ei tuulivoimalla ole tarkoituskaan kattaa kaikkea sähköntarvetta. Tätä ajatusta saa alleviivata edelleen silloin tällöin”, Holttinen naurahtaa.
Suurin kannatus ja ymmärrys tuulivoimalle löytyi 90-luvun alussa yksityishenkilöiden joukosta, jossa tapa tuottaa puhdasta sähköä tuulesta nähtiin positiivisena ja kiinnostavana asiana – tulevaisuutena. Tämä näkyikin suurena henkilöjäsenten määränä, ja aktiivisena haluna kehittää myös pientuulivoimaa ja tuulivoimaloiden itserakentamista.
Tutkimuslaitoksista tuulivoima-alan kehittämisessä olivat vahvasti mukana VTT ja Ilmatieteen laitos, mutta energiayhtiöitä oli alkuvaiheessa mukana vain kourallinen: Vaasan Sähkö, Revon Sähkö ja Kemijoki Oy. Kuluttajaomisteiset yhtiöt rakensivat alkuaikoina suuren osan voimaloista muun muassa Ahvenanmaalla.
Suomalaiset yritykset olivat alusta asti hyvin mukana generaattori- ja vaihteistotoimittajina ja nähtiin, että suomalaisella komponenttiviennillä voisi laajemminkin olla oma jalansijansa kasvavilla tuulivoimamarkkinoilla. Näkymät ja ajoitus olivat todellakin oikeita, sillä näistä yrityksistä menestyksekästä komponenttivientiä tekevät edelleen muun muassa Moventas ja ABB.
Tuulensilmä tietolähteenä
Alusta lähtien yhdistyksen toiminnan kulmakivenä on ollut tiedon jakaminen, ja alkuvuosina pääasiallisena tiedonjakokanavana toimi yhdistyksen toimittama Tuulensilmä-lehti. Kun sähköpostit eivät vielä kulkeneet ja faksikin välitti usein viestiä vain toimistosta toiseen, oli säännöllisesti postiluukkuun ilmestyvä painettu lehti tärkeä tapa tiedottaa jäsenistöä.
Ensimmäiset vuodet Tuulensilmää toimitettiin pitkäaikaisen päätoimittaja Holttisen kotoa käsin. Tärkeimpänä juttupankkina toimi Suomessa toimivan ruotsinkielisen serkun Vindkraftföreningenin toimitus, ja jutut taittuivat kätevästi Tuulensilmäksi Pagemakerillä.
”Vindkraftförengenin Vindögat-lehti oli kansainväliselläkin tasolla korkealle arvostettu alan julkaisu. Ajankohtaisuudesta pidettiin huoli seuraamalla muita alan julkaisuja, kuten Wind Power Monthlyä, ja jo silloin johtavan tuulivoimamaa Saksan tuulivoimalehtiä”, kertoo Holttinen.
1990-luvun alkuvuosien Tuulensilmä-lehdissä pohdittiin muun muassa koerakentamisen tarpeellisuutta Suomessa, tuulivoimanäkymiä niin USA:ssa kuin Euroopassakin, sekä kirjoitettiin itserakentajien esiinmarssista ja suomalaisesta erikoisuudesta: offshore-on-the-rocks konseptista.
Lehden toimittaminen vaati manuaalisen taittamisen aikakautena oman aikansa ja kolme – neljä lehteä vuodessa voidaan lukea varsin kunnioitettavaksi saavutukseksi – nykyäänkin yhdistyksen lehti ilmestyy painettuna vain kaksi kertaa vuodessa. ”Tuulensilmän toimittaminen äitiyslomavuosina piti toisaalta hyvin työelämässä kiinni ja toimi kotivuosina myös eräänlaisena henkireikänä,” naurahtaa Holttinen.
Suomen tuulivoima 1991 – 1993
Suomessa toimi tai tänne rakennettiin vuosien 1991 – 1993 aikana tuulivoimaloita Korsnäsiin, Sottungaan, Poriin, Siikajoelle, Kalajoelle, Kemiin, Pyhätunturille ja Hailuotoon. Suomen tuulivoimakapasiteetti monikertaistui vuosien aikana vuoden 1990 lopun 370 kilowatista 4310 kilowattiin vuoden 1993 loppuun mennessä. Lokakuussa 1993 tuulivoimatuotanto ylitti 1000 MWh:n rajapyykin, koko vuoden tuotanto oli 4452 MWh.
*******
Hannele Holttinen tuli mukaan Suomen Tuulivoimayhdistyksen toimintaan hallituksen sihteerinä vuonna 1990 järjestämään Finnwind’90 tapahtumaa. Työuransa VTT:llä tehnyt Holttinen on toiminut yhdistyksen lehden Tuulensilmän päätoimittajana sekä yhdistyksen hallituksessa vielä 2000-luvulla.
Osa 1. Ensimmäiset askeleet 1988 – 1990
Blogisarjan ensimmäisessä osassa eletään öljykriisin jälkimainingeissa ja Suomen Tuulivoimayhdistys syntyy.
Eletään lokakuun loppua vuonna 1988. Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskuntatalo Dipolin kokoustilasta kävelee ulos yhdeksän juuri perustetun yhdistyksen hallituksen jäsentä ja joukko muita tuulivoiman ystäviä. Lähtölaukaus on annettu ja Suomen Tuulivoimayhdistys ry (STY) syntynyt.
Otetaan kuitenkin aluksi muutamia askelia taaksepäin, ja katsotaan hetki suurempaa kuvaa. Tuuli on kautta aikojen valjastettu mekaaniseen työhön mutta ensimmäiset sähköä tuottavat kaupalliset tuulivoimalat tulivat markkinoille – missäs muualla kuin – Tanskassa 1980-luvulla. Ylipäätään uusien, polttoaineettomien energiantuotantomuotojen etsimiseen herättiin länsimaissa 1970-luvun öljykriisin myötä. Pelko öljyn saannin riittämättömyydestä ravisteli läntistä maailmaa, missä teollistumisen myötä hyvinvointi ja sen lisääminen oli enenevässä määrin sidoksissa öljyyn.
Myös Suomen energiatalouden riippuvaisuus öljystä oli nopeasti kohonnut 1960-luvulla ja öljyn hinnan roima nousu vaikutti myös suomalaisten elämään, hallituksen joutuessa sääntelemään poikkeustilalailla muun muassa huoneiden lämpötiloja ja moottoriteiden valaistuksia. Suomessa alkoi myös voimakas panostaminen hiilen käyttöön perusvoimana öljyn sijaan.
Yhdistyksen synty
Muun muassa energiakriisien myötävaikutuksesta kauppa- ja teollisuusministeriö päätti 80-luvun lopulla alkaa panostaa tutkimukseen uusien energiantuotantotapojen hyödyntämisen mahdollisuuksista Suomessa. Valtiovallan kiinnostus uusiutuvan energian edistämiseen toimi ajurina myös suomalaisen tuulivoima-alan edunvalvonnan kehittymiseen ja tehostamiseen.
”Siihen saakka suomalaisen tuulivoiman puolesta oli puhunut ruotsinkielinen tuulivoimayhdistys Vindkraftföreningen, joka oli perustettu vuonna 1982. Nyt kun tuulivoima alkoi herättää enenevässä määrin kiinnostusta maailmalla ja Suomessakin aloitettiin NEMO-tutkimusohjelma, jossa tuulivoimalla oli suuri rooli, oli aika kypsä suomenkielisen tuulivoimajärjestön perustamiselle”, kertoo Esa Peltola, yksi yhdistyksen perustajajäsenistä.
”Ruotsinkielisen sisaryhdistykseltä saadun kannustuksen ja tuen lisäksi yhdistyksen perustamisen puolesta puhui myös aktiivinen joukko itserakentajia, jotka toivoivat tiedonvaihtoa ja tukea omien tuulivoimaloiden rakentamiseen”, Peltoja jatkaa.
Yhdistyksen syntymisen syy on tiivistetty ensimmäisen vuosikokouksen pöytäkirjaan varsin yksiselitteisesti: ”Tarkoituksena on työskennellä tuulivoiman energialähteenä käytön hyväksi”.
Peltolan lisäksi yhdistyksen perustamista oli suunnittelemassa kourallinen yksityishenkilöitä mutta myös jokunen teknologiaviennistä kiinnostunut yritys myötävaikutti yhdistyksen syntyyn. Esimerkkeinä Peltola mainitsee Jyväskylässä tuolloin vaihteita valmistaneen Valmetin ja Alshtrömin.
”Nämä yritykset näkivät jo tuolloin tuulivoiman kansainvälisen potentiaalin ja olivat valmiita panostamaan vientiin. Näköalat ulkomailta ja usko tuulivoiman tulevaisuuteen kasvavana energiamuotona oli yksi yhdistyksen perustamiseen vahvasti vaikuttanut tekijä. Haluttiin osaksi kehitystä, joka oli jo muualla maailmassa alkanut”, summaa Peltola.
Talkoita ja kunnianhimoisia tavoitteita
Vuosi 1989 oli yhdistyksen ensimmäinen toimintavuosi. Toiminta aktivoitui vuoden loppupuolella, jolloin STY:n ja Vindkraftföreningenin yhteinen syyskokous pidettiin Vöyrillä. Samalla pidettiin yhdistyksen vuosikokous, jossa perustettiin yhdistyksen lehden Tuulensilmän toimitus. Näihin päiviin saakka toimitettu, joskin nimeään pariin otteeseen vaihtanut julkaisu on ollut yhdistyksen alusta saakka tärkeä osa yhdistyksen toimintaa. Jo ensimmäisenä toimintavuonna tehtiin kunnianhimoinen suunnitelma julkaista peräti neljä lehteä joka vuosi. Vaikka tavoitteeseen ei tulevaisuudessa aina ylletty, oli se osoitus, että asenne oli alusta saakka: full steam ahead!
”Aluksi kokoonnuttiin milloin missäkin, joskus jonkun yrityksen tiloissa, joskus jonkun kotona. Jäseniä oli noin kolmisenkymmentä”, muistelee Peltola. ”Töitä yhdistyksessä tehtiin tuohon aikaan luonnollisesti vapaa-ajalla ja talkoohommina. Yhdistyksen hallituksen jäsenet osallistuivat alan kotimaisiin ja kansainvälisiin konferensseihin ja asiantuntija-tapaamisiin, osa jopa omakustanteisesti. Tämä kertoo jäsenistön intohimoisesta suhteutumisesta alan kehittämiseen Suomessa”.
Vaikka alalla suhtauduttiin asiaan intohimoisesti, asenne oli helposti vähättelevä ja tuulivoimasta puhuttiin pitkälti sivulauseessa. ”Energiakeskusteluissa tuulivoima pysyi sivussa. Se oli jotain mihin ei vielä suhtauduttu tosissaan, eikä sitä nähty todellisena vaihtoehtona”, Peltola kertoo. ”Kuitenkin esimerkiksi NEMO -ohjelmassa kartoitettiin Suomen tuulivoimapotentiaaliksi 6 terawattitunnin tuotanto”.
”Hauskana huomiona voisi pitää, että vasta nyt – 30 vuotta myöhemmin – ollaan Suomessa saavuttamassa tuo 6 TWh:n tuotanto. Vaikka nyt ollaankin päästy hyvään vauhtiin, suomalaisen tuulivoiman kohdalla ei voine puhua räjähtävästä alusta”, naurahtaa Peltola.
Suomen tuulivoima 1988 – 1990
Suomessa toimi tai sinne rakennettiin vuosien 1988 – 1990 aikana kolme yksittäistä ”isompaa” tuulivoimalaa. Ensimmäinen verkkoon liitetty tuulivoimala oli rakennettu Suomeen jo vuonna 1986. Voimala oli Imatran voiman Kopparnäsin 300 kilowatin koelaitos. Voimalan teho oli noin kymmenesosan nykyvoimaloiden tehosta. Tämän lisäksi Vöyrillä toimi tehtaan yhteydessä 10 kilowatin tuulivoimala ja vuoden 1990 – 1991 vaihteessa rakentui 60 kilowatin voimala Enontekiölle. Yhteensä Suomen tuulivoimaloiden kapasiteetti oli siis 90-luvun alkaessa 370 kilowattia.
******
Esa Peltola on yksi Suomen Tuulivoimayhdistyksen perustajista. Työuransa VTT:llä ja Kemijoki Oy:ssä tehnyt Peltola on toiminut yhdistyksen puheenjohtajana, varapuheenjohtajaa sekä ollut yhdistyksen hallituksessa yhdistyksen perustamisesta 1990-luvun loppupuolelle.
Eduskuntavaaleista ilmastovaalit? – kysymyksiä Kristillisdemokraateille
Suomen 38. eduskuntavaalit järjestetään huhtikuun puolessa välissä. Suomen Tuulivoimayhdistys kysyi puolueiden näkemyksiä Suomen energiapolitiikasta, ilmastonmuutoksesta sekä tuulivoimasta. Kristillisdemokraattien osalta kysymyksiin vastasi puolueen puheenjohtaja Sari Essayah.
Mikä on tärkeintä Suomen energiapolitiikassa tulevilla vuosikymmenillä?
Energiaomavaraisuuden ja -varmuuden, kotimaisuuden ja päästöttömyyden lisääminen energiantuotannossa.
Mitä konkreettista puolueesi aikoo vaalikaudella tehdä ilmastonmuutoksen rajoittamiseksi alle 2 asteeseen?
Keskeisintä on vähentää fossiilisen energian käyttöä, ja lisätä hiilinieluja. Haluamme edistää hiiliviljelyä ja hiilen sidontaa maaperään, kestävää metsätaloutta, rakentamisessa edistää puunkäyttöä, liikenteessä suosia vähäpäästöisiä tai päästöttömiä ajoneuvoja auto-, ajoneuvo- ja käyttövoimaveroa alentamalla ja poistamalla, samoin biokaasun liikenne- ja energiakäyttöä tulee edistää, ilma- ja maalämpöpumppujen arvonlisävero tulee laskea 14 %:iin ja rakennusten energia-avustukset palauttaa. KD esittää myös tutkimus- ja tuotekehitysmäärärahojen kasvattamista ja panostamista energia-alan innovaatioihin ja energiatehokkuuden parantamiseen sekä akkuteknologiaan ja älyverkkoihin.
Millaisena näet tuulivoiman roolin Suomen energiajärjestelmässä?
Sen rooli kasvaa tekniikan kehittyessä ja parantuessa koko ajan.