Miten aluevesillä sijaitsevan merituulivoimahankkeen kehittäminen eroaakaan talousvyöhykkeen hankkeista? Ja kuinkas se lunastusmenettely tarkalleen ottaen meneekään? Näihin asioihin löytyy vastaus Uusiutuvan energian lupaneuvonnan Menettelykäsikirjasta, jossa on kuvattu yksityiskohtaisesti maa- ja merituulivoiman sekä pientuulivoiman lupaprosessit – samoin kuin kaiken muunkin uusiutuvan energian lupamenettelyt.

ELY-keskuksen valtakunnallinen Uusiutuvan energian lupaneuvonta on toiminut noin 2,5 vuoden ajan. Lupaneuvonta juontuu RED II-direktiivistä. Palvelu on suunnattu kaikille uusiutuvan energian kanssa tekemisissä oleville sidosryhmille, hanketoimijoista virkamiehiin ja yksittäisiin kansalaisiin. ”Viranomaiset eivät kuuluneet alun perin suunniteltuun asiakaskuntaamme, mutta heiltä on tullut yllättävän paljon yhteydenottoja ja kysymyksiä”, kertoo johtava asiantuntija Mari Hakola.

”Jos oikean, lupaa käsittelevän viranomaisen yhteystietojen löytäminen on vaikeaa, voimme auttaa myös siinä. Voimme auttaa myös hankkeen kannalta tärkeiden viranomaisten koolle kutsumisessa”, hän jatkaa.

Laaja Menettelykäsikirja on saatavilla suomeksi ja ruotsiksi. Materiaali löytyy yhtenä kokonaisuutena ja sitä on myös tiivistetty nettisivuille tuotantomuodoittain. ”Teemme henkilökohtaista neuvontaa puhelimitse ja sähköpostitse sen lisäksi, että nettisivuillamme prosessit on kuvattu yksityiskohtaisesti”, Hakola kertoo lupaneuvonnan toiminnasta. ”Sääntely muuttuu nopeasti ja meillä on iso päivitystyö meneillään. Päivitystyö onkin jatkuva prosessi. Meitä saa myös hoksauttaa, jos jokin kohta on unohtunut päivittää”, Hakola lisää.

Oppaiden päivityksiä tullut ja tulossa

Useampia tuulivoimaan suorasti tai epäsuorasti liittyviä oppaita on päivityksessä tänä vuonna. Ympäristöministeriön Tuulivoimarakentamisen suunnittelu -oppaan päivitys on käynnissä, ja uuden oppaan ennakoidaan valmistuvan tänä vuonna, mahdollisesti ennen kesälomakautta. Oppaassa tullaan antamaan lukuarvot ja ohjeistuksen välkevaikutuksiin liittyen. Ympäristöministeriö julkaisee myöhemmin tänä vuonna myös erillisen ohjeistuksen välkevaikutusten arvioinnista.

Maisemavaikutusten arviointiin liittyvä ohje on niin ikään päivittymässä tänä vuonna. Taustalla on työryhmätyöskentelyä sekä selvitys, joissa on tarkasteltu nykyisessä oppaassa olevien arviointimenetelmien ajantasaisuutta ja ehdotetaan uusia työkaluja, kuten maisemasuunnittelijoiden jo laajalti käyttämää Imperial Arvi -menetelmää. Jatkossakaan maisema-arvioinnin opas ei anna varsinaista tulosta maisemavaikutusten merkittävyydestä tai hyväksyttävyydestä, mutta se tekee arviointiprosessin itsessään entistä näkyvämmäksi ja ymmärrettävämmäksi.

Suomen ympäristökeskus SYKE ja ympäristöministeriö ovat julkaisseet oppaan luontoselvitysten laadinnan ja luontovaikutusten arvioinnin tueksi. Kyseessä on suositus hyviksi käytännöiksi, ja tavoitteena on varmistaa, että luontoselvitykset tehdään kattavasti ja että luontoarvot ja luonnon monimuotoisuus turvataan. Opas tullaan osittain päivittämään jo lähivuosina, sillä luonnonsuojelulain ja maankäyttö- ja rakennuslain uudistukset tulevat aiheuttamaan siihen päivitystarpeita.

Uusi opas luontoselvitysten laadintaan ja luontovaikutusten arviointiin

www.ely-keskus.fi/web/uusiutuvan-energian-lupaneuvonta
puh. 0295 020 920 | tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 9.00–12.00