Osa 2. Alan aktiivinen kehittäminen alkaa 1991 – 1993

Blogisarjan toisessa osassa kerrotaan 90-luvun alusta suomalaisella tuulivoima-alalla. Näinä vuosina keskiössä olivat tutkimus ja yksityishenkilöiden innostus alaa kohtaan. Suomen tuulivoimakapasiteetti lähes viisitoistakertaistui 90-luvun alkuvuosien aikana.

Yhdeksänkymmentäluku alkoi dramaattisesti Neuvostoliiton hajoamisella joulukuussa 1991. Suomikaan ei säästynyt idänkaupan romahtamisen ja pankkikriisin vaikutuksilta: kotimaassa lama alkoi toden teolla, kun markka devalvoitiin ja yritysten konkurssiaalto alkoi. Toisaalta Suomen matka puhelinteknologian johtomaaksi oli alkanut, maailman ensimmäinen GSM-puhelu soitettiin Suomessa Radiolinjan verkossa heinäkuussa 1991. Tuulivoima-alalla muutaman vuoden ikäinen toimialajärjestö jatkoi toimintaansa pienen mutta aktiivisen ydinjoukon voimin.

Yhdistyksen alkuvuosina toimintaa kehitti kourallinen aktiivisia ihmisiä. Alkutaipaleella eräs aktiivi totesinkin, että ”kaikki tässä maassa tuulivoiman kanssa työtä tekevät voisi laittaa samaan taksiin”. Toiminta perustui pitkälti yksityishenkilöihin: yhdistyksellä oli tuolloin yhteensä 100 henkilöjäsentä, kun yritysjäseniä oli neljä.  Henkilöjäsenistä löytyi paljon itserakentajia, joiden kanssa yhteistyössä valmisteltiin muun muassa ohjekirja pientuulivoimalan rakentamisesta ja järjestettiin syysseminaari aiheesta.

”Toki henkilöjäsenten joukossa oli työntekijöitä tuulivoimasta kiinnostuneista organisaatioista, mutta kyllä yhdistyksessä pitkälti toimittiin oman henkilökohtaisen kiinnostuksen ajamina”, kertoo pitkään tuulivoima-alalla työskennellyt ja yhdistyksen toiminnassa mukana ollut Hannele Holttinen.

Holttinen tuli mukaan yhdistyksen toimintaan mukaan vuonna -90, muun muassa järjestämään alan suurta FinnWind-konferenssia.

”Yli kymmenen eri osallistujamaan kansainvälisen seminaarin järjestäminen vaati paljon työtä, mutta siitä tuli merkittävä tapahtuma siitäkin syystä, että siellä keskusteltiin tuulivoiman ohella avoimesti myös muiden energiatuotantomuotojen eri puolista. Paikalla oli sekä poliittisia, että  talouselämän ja teollisuuden edustajia, ja kohtaamiset toivat kaivattuja uusia tuulia energiakeskusteluun Suomessa. Silloin myös todettiin, etteivät Euroopan yhtenevät tuulet energia-asioissa vielä juurikaan puhalla Suomessa”, Holttinen muistelee alkutaivaltaan tuulivoimayhdistyksen riveissä.

Tieto on kultaa

Vuosina 1991 – 1993 tuulivoimarakentaminen oli meillä vilkasta, sillä noina vuosina Suomeen rakentui uusia voimaloita muun muassa Korsnäsiin, Siikajoelle, Kalajoelle ja Kemiin. Rakennetut voimalat toimivat tärkeinä referensseinä tutkijoille. ”Yhdistyksen alkuvuosina tiedon kerääminen oli selkeästi alan tärkein missio. Tietoa kerättiin ja tuotettiin rakennettujen tuulivoimaloiden tuotantoa ja toimintaa tarkkailemalla. Etenkin vuonna -91 rakennettu Korsnäsin tuulipuisto oli tärkeä kohde, johon toteutettiin NEMO tutkimusohjelmassa seurantamittaukset”, Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen VTT:n (nyk. Teknologian tutkimuskeskus VTT) tuulienergiatutkimuksessa mukana ollut Holttinen kertoo.

”Tutkimustietoa tarvittiin, jotta tiedettiin mitä kehittää. Mikä tekniikka Suomessa, esimerkiksi jäätävissä olosuhteissa, toimii. Myös tuuliresurssien arvioiminen oli luonnollisesti tärkeä asia, jotta tuulivoimaloiden sijoittaminen olisi mahdollisimman optimaalista – ensimmäisten projektien kohdalla saatiin karvaasti kokea se, miten huonosti Tanskassa kehitetty WAsP malli toimi metsäisessä maastossa”, jatkaa Holttinen.

NEMO-ohjelman tuulivoimaan liittyvät tutkimusprojektit pyrkivätkin antamaan vastauksia kysymyksiin, joita tuulivoiman lisääminen Suomen energiajärjestelmään tulisi tuomaan tullessaan.

NEMO-ohjelman aikana syntyi muun muassa ensimmäinen Suomen Tuuliatlas, tuulisten alueiden potentiaalikartoitus ja tuulivoiman teknisen ja taloudellisen merkityksen arviointi Suomen sähköjärjestelmässä.

Kun tuulivoimaloita alkoi nousta Suomeen lisää, yhdistyksen Tuulensilmä-lehdessä alettiin julkaista maamme tuulivoimatuotantotilastoja. Joitain vuosia Suomen Tuulivoimayhdistyksen lehti olikin ainoa media, jossa julkaistiin tietoa voimaloiden tuotannoista. Vuodesta 1994 eteenpäin tilastojen ylläpitäminen siirtyi osaksi VTT:n ja IEA:n yhteistyötä.

Ei soolona, vaan osana orkesteria

Yleisesti ilmapiiri energia-alalla oli 90-luvun alussa uutta tulokasta kohtaan jokseenkin negatiivinen. ”Tuulivoima oli uusi tulokas, eikä sitä osattu tai haluttu vielä ajatella osana energiajärjestelmää. Piti saada läpi ajatus, että ei tuulivoima ole sooloprojekti vaan osa orkesteria – tuotetaan sillä vaikka 10, 20 tai 30 prosenttia sähköntarpeesta. Ei tuulivoimalla ole tarkoituskaan kattaa kaikkea sähköntarvetta. Tätä ajatusta saa alleviivata edelleen silloin tällöin”, Holttinen naurahtaa.

Suurin kannatus ja ymmärrys tuulivoimalle löytyi 90-luvun alussa yksityishenkilöiden joukosta, jossa tapa tuottaa puhdasta sähköä tuulesta nähtiin positiivisena ja kiinnostavana asiana – tulevaisuutena. Tämä näkyikin suurena henkilöjäsenten määränä, ja aktiivisena haluna kehittää myös pientuulivoimaa ja tuulivoimaloiden itserakentamista.

Tutkimuslaitoksista tuulivoima-alan kehittämisessä olivat vahvasti mukana VTT ja Ilmatieteen laitos, mutta energiayhtiöitä oli alkuvaiheessa mukana vain kourallinen: Vaasan Sähkö, Revon Sähkö ja Kemijoki Oy. Kuluttajaomisteiset yhtiöt rakensivat alkuaikoina suuren osan voimaloista muun muassa Ahvenanmaalla.

Suomalaiset yritykset olivat alusta asti hyvin mukana generaattori- ja vaihteistotoimittajina ja nähtiin, että suomalaisella komponenttiviennillä voisi laajemminkin olla oma jalansijansa kasvavilla tuulivoimamarkkinoilla. Näkymät ja ajoitus olivat todellakin oikeita, sillä näistä yrityksistä menestyksekästä komponenttivientiä tekevät edelleen muun muassa Moventas ja ABB.

Tuulensilmä tietolähteenä

Alusta lähtien yhdistyksen toiminnan kulmakivenä on ollut tiedon jakaminen, ja alkuvuosina pääasiallisena tiedonjakokanavana toimi yhdistyksen toimittama Tuulensilmä-lehti. Kun sähköpostit eivät vielä kulkeneet ja faksikin välitti usein viestiä vain toimistosta toiseen, oli säännöllisesti postiluukkuun ilmestyvä painettu lehti tärkeä tapa tiedottaa jäsenistöä.

Ensimmäiset vuodet Tuulensilmää toimitettiin pitkäaikaisen päätoimittaja Holttisen kotoa käsin. Tärkeimpänä juttupankkina toimi Suomessa toimivan ruotsinkielisen serkun Vindkraftföreningenin toimitus, ja jutut taittuivat kätevästi Tuulensilmäksi Pagemakerillä.

”Vindkraftförengenin Vindögat-lehti oli kansainväliselläkin tasolla korkealle arvostettu alan julkaisu. Ajankohtaisuudesta pidettiin huoli seuraamalla muita alan julkaisuja, kuten Wind Power Monthlyä, ja jo silloin johtavan tuulivoimamaa Saksan tuulivoimalehtiä”, kertoo Holttinen.

1990-luvun alkuvuosien Tuulensilmä-lehdissä pohdittiin muun muassa koerakentamisen tarpeellisuutta Suomessa, tuulivoimanäkymiä niin USA:ssa kuin Euroopassakin, sekä kirjoitettiin itserakentajien esiinmarssista ja suomalaisesta erikoisuudesta: offshore-on-the-rocks konseptista.

Lehden toimittaminen vaati manuaalisen taittamisen aikakautena oman aikansa ja kolme – neljä lehteä vuodessa voidaan lukea varsin kunnioitettavaksi saavutukseksi – nykyäänkin yhdistyksen lehti ilmestyy painettuna vain kaksi kertaa vuodessa. ”Tuulensilmän toimittaminen äitiyslomavuosina piti toisaalta hyvin työelämässä kiinni ja toimi kotivuosina myös eräänlaisena henkireikänä,” naurahtaa Holttinen.

Suomen tuulivoima 1991 – 1993

Suomessa toimi tai tänne rakennettiin vuosien 1991 – 1993 aikana tuulivoimaloita Korsnäsiin, Sottungaan, Poriin, Siikajoelle, Kalajoelle, Kemiin, Pyhätunturille ja Hailuotoon. Suomen tuulivoimakapasiteetti monikertaistui vuosien aikana vuoden 1990 lopun 370 kilowatista 4310 kilowattiin vuoden 1993 loppuun mennessä. Lokakuussa 1993 tuulivoimatuotanto ylitti 1000 MWh:n rajapyykin, koko vuoden tuotanto oli 4452 MWh.

*******

Hannele Holttinen tuli mukaan Suomen Tuulivoimayhdistyksen toimintaan hallituksen sihteerinä vuonna 1990 järjestämään Finnwind’90 tapahtumaa. Työuransa VTT:llä tehnyt Holttinen on toiminut yhdistyksen lehden Tuulensilmän päätoimittajana sekä yhdistyksen hallituksessa vielä 2000-luvulla.