Viime viikonloppuna päädyin taas kerran Facebookissa väittelyyn tuulivoimasta. Tuttuni kertoi päivityksessään, että emme tarvitse Suomessa tuulivoiman kaltaista vaihtelevaa sähköntuotantoa. Oli pakko vastata, että itse asiassa tuulivoimatuotanto pystytään ennustamaan hyvin, kulutuskin vaihtelee, eikä mikään tuotantolaitos ole sataprosenttisella varmuudella aina käytössä. Ja että olisi Suomelta sulaa hulluutta olla hyödyntämättä myös tuulivoimaa ilmastonmuutoksen vastaisessa kamppailussa.

Seuraavaksi tuli esiin yleinen väite siitä, että ”kaikki rahat valuvat ulkomaille” – vaikka noin 70 % voimaloista oli vuoden 2016 lopussa kotimaisessa omistuksessa ja TEMin selvityksen mukaan tuulivoimalan elinkaaren aikaisista rahavirroista 59 % jää Suomeen. Tämän jälkeen epäiltiin, kattaako tuulivoimalan tuotanto koskaan sen rakentamiseen käytettyä energiaa (kyllä, tuulivoimala tuottaa sen rakentamiseen, käyttöön ja kunnossapitoon sekä purkamiseen tarvittavan energiamäärän 3–9 kuukaudessa). Keskustelu jatkui loputtomiin.

Tuntuu, että tuulivoiman vastustamisessa on kauan sitten kadonnut järki. Aina kaivetaan uusi ja taas uusi (usein virheellinen) väite, jolla perustellaan, miksi tuulivoimaa ei pitäisi ainakaan Suomeen rakentaa. Itse olen keskittynyt näiden myyttien purkamiseen osoittelematta muiden energiantuotantomuotojen huonoja puolia – sillä niitähän on kaikissa, myös tuulivoimassa.

Lähdetään nyt vaikka liikkeelle nykyhallituksen suosikkituotantomuodosta, bioenergiasta. Puun polttoa suunnitellaan lisättävän niin paljon, että metsäteollisuus on huolissaan raaka-aineen saannistaan. Samalla tuhotaan ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta elintärkeitä hiilinieluja ja heikennetään metsäluonnon monimuotoisuutta. Poltossa syntyvät pienhiukkaset vaurioittavat keuhkojamme.

Fossiilisten polttoaineiden ongelmista tuskin tarvitsee tässä välissä edes mainita. Suomen oma erikoisuuden, turpeen, käytöllä on haitallisia vaikutuksia niin ilmastoon kuin vesistöihinkin.

Edes polttoa korvaavat tuotantomuodot eivät ole täydellisiä. Vesivoima heikentää biodiversiteettiä niin tekoaltaiden alle jäävillä maa-alueilla kuin vesiuomissakin. Entä ydinvoima? Sähköä tulee tasaisesti. Nimenomaan. Kulutus kuitenkin vaihtelee jatkuvasti, eikä ydinvoima pysty joustamaan kulutuksen mukaisesti sen enempää kuin tuulivoimakaan.

Ja pakkohan se on vannoutuneimmankin ydinvoiman kannattajan myöntää: ydinjätteen käsittely, mahdollisen ydinonnettomuuden riski ja raaka-aineen louhinnan aiheuttamat ympäristöongelmat ovat todellisia haasteita.

Jokaisella sähköntuotantomuodolla on jonkinlaisia vaikutuksia ympäristöön, sähköjärjestelmän toimintaan ja niin edelleen. Julkinen keskustelu on viime aikoina keskittynyt suhteettomasti tuulivoimaan, ja monesti tuulivoimaa vastaan esitetyt faktat ovat enemmän tai vähemmän virheellisiä, jopa absurdeja.

Sen sijaan, että keksitään kuvitteellisia vikoja energiantuotantomuodoista, pitäisi keskustella ratkaisuista: kuinka sähköntuotantojärjestelmä saadaan parhaiten toimimaan. Ilmastonmuutoksen vuoksi on siirryttävä mahdollisimman pian kestävään uusiutuvaan energiajärjestelmään. Vaihtelevaa sähköntuotantoa tarvitaan, kuten myös säätövoimaksi soveltuvaa kapasiteettia.

Samalla tulee löytää ratkaisu siihen, kuinka vaihteleva tuotanto ja niin ikään vaihteleva kulutus saadaan sovitettua parhaiten yhteen. Kysyntäjouston ja sähkön varastoinnin ratkaisut tulevat olemaan kultaakin arvokkaampia ja loistava vientituote. Myös tälle markkinalle Suomenkin pitäisi pyrkiä tarjoamalla toimiva kotimarkkina – lisäämällä tuuli- ja aurinkovoimaa osana monipuolista energiapalettia.